Tykkään käsitellä vähän hankalia ja keskustelua herättäviä aiheita niin ajattelin ottaa nyt puheeksi pettämisen ja parisuhteet. Aihe on minulle melko vaikea ja arka koska menneisyyteeni kuuluu pettäminen. Jokaisella meillä kuitenkin on menneisyys eikä sitä pääse karkuun. Tehdyt teot ja koetut asiat ovat muokanneet meistä sellaisia mitä olemme tänä päivänä.

 

Millainen teidän mielestänne on hyvä parisuhde ja mitä on pettäminen? Miksi petetään? Pitääkö suhteessa aina olla jotain kovasti pielessä jos petetään? Voiko sen antaa anteeksi saati unohtaa? Totuushan on, että jokainen meistä näkee nämä asiat omalla tavallaan ja varmasti tärkeintä on että kumppanit ovat näistä asioista samalla aaltopituudella, viis siitä mitä muut ajattelevat tai kuinka toimivat. Jokainen pariskunta menee omalla tyylillään mutta pähkäilläänpä hetki yhdessä.

 

Mielestäni pettämistä on se, mitä et tekisi oman puolisosi silmien alla, tai mistä et voi hänelle avoimesti kertoa. Jälkimmäisellä ajan takaa sitä, että pettää voi monella tavalla, ei vain fyysisesti.

Jos et voi kertoa mitä olet puhunut, tekstaillut tai soitellut Herra X:n kanssa, onko toiminta enää soveliasta? Yleisesti ottaen jos tunnet huonoa omaatuntoa tai joudut jotain salaamaan, onko raja ylitetty tai lähellä ylittyä? Eikös kertomatta jättäminenkin ole valehtelua parhaimmillaan?

 

Jos lähettelet vähän väliä salaa viestejä ihmisen kanssa josta puolisosi ei tiedä, onko se jopa pahempaa kuin pusu valomerkin aikaan? Toisinaan pettäminen on seksin hakemista, toisinaan se on tunne-elämän tarpeiden tyydyttämistä. Nuo tarpeet tyydytetään optimaalisessa tilanteessa oman kumppanin kanssa ja homma toimii hyvin. Kuitenkin moni sortuu pettämään. Miksi?

 

Mitä itse ajattelisit jos puolisosi toimisi samoin kuin sinä toimit eri tilanteissa? Tosin tämä ei mielestäni ole ihan yksi yhteen. Esimerkiksi itselleni on täysin luontevaa halata ystäviä ja jopa tuntemattomia ihmisiä tai vaikka lohduttaessa napata kainaloon, kun taas jos näkisin mieheni tekevän samoin, en voisi olla ihmettelemättä koska se ei ole lainkaan tyypillistä käyttäytymistä hänelle. Minä myös avaudun asioistani huomattavasti herkemmin, mutta jos kuulisin mieheni puhuneen samoista asioista niin saattaisin kyllä hetken kummastella. Tämä ei toki mustavalkoisesti tarkoita sitä että pitäisin tapahtunutta pettämisenä. Minäkin puhun siis toki ensisijaisesti miehelleni mutta monissa tapauksissa myös muille ihmisille.

 

Olemme mieheni kanssa puhuneet asioista ”Haittaako sua kun..” ”Mitä aattelet jos...” Pettäminen on asia jota minä en voi antaa anteeksi, toiselle enkä itselleni. Esimerkiksi seksi salaa toisen ihmisen kanssa ylittää tämän rajan, tarkennettuna mielestäni kaikki suutelemisesta eteenpäin. Kuinka te olette parisuhteessa puhuneet rajoista vai tarvitseeko niistä edes erityisemmin puhua? Oletko törmännyt tilanteeseen että säännöistä olisi kannattanut etukäteen sopia?

 

Minulla on paljon miehiä kavereina ja olen varattuna ollessani istunut useammankin ukkokullan sylissä, reppuselässä, kainalossa ja kahvipöydässä. Jutellut henkeviä aamuaurinkoon ja kysellyt kuulumisia arjen keskellä. Täysin normaalia minulle. Mitään en kuitenkaan ole kokenut tarpeelliseksi mieheltäni salata. Toki olen myös törmännyt tilanteisiin että toinen osapuoli on käsittänyt minut väärin tai varsinkin joku vieraampi ihminen. On myös ollut tilanteita joita olen halunnut miehelleni selventää vaikka itse tiedänkin mikä on ollut meininki. Joka tapauksessa.

 

Missä teidän suhteenne raja menee? Onko flirttailu väärin vai vaaratonta hupia? Koen itse että olen joskus flirtti. No, onneksi mieheni tietää kenen kanssa on naimisiin mennyt, heh. Se on kuitenkin tärkeintä. Toki se että toinen flirttailee jatkuvasti on asia erikseen. Hyvässä suhteessa pystytään myös sanomaan suoraan jos jokin tuntuu epämukavalta, esimerkiksi että ”en tykkää kun halailet niin paljon” tai esimerkiksi ”en tykkää kun haet vieraita naisia tanssimaan”. On normaalia olla vähän mustis. Joskus olen omalta kumppaniltani joutunut kysymään onko hän minusta ollenkaan mustasukkainen.

 

 

Uskon että pettämisellä haetaan jotain muutosta elämään, jännitystä tai ehkä hyväksyntää. Kelpaanko? Toki se on keinona väärä ja tuomittava mutta totuus on että pettäminen ei silti ole mitenkään äärettömän harvinaista. Pettäminen saattaa johtua todella monesta eri asiasta ja siihen ajaudutaan pitkän ajan kuluessa tai hetken mielijohteesta. Missä tilanteessa sinä olet pettänyt tai tullut petetyksi? Kännissä olet ääliö, minä myös. Onkos kännissä pettäminen sen hyväksyttävämpää?

 

Yleisimmin petetään työkaverin kanssa, ilmeisesti siksi että töissä vietetään niin paljon aikaa. Onko sinulla tästä kokemusta? Itse olen ollut töissä lähinnä naisvaltaisilla työpaikoilla joten ei ole oikein mitään käsitystäkään moisista tapauksista. Mieheni taas on ollut töissä paikoissa joissa suurin osa on ollut naisia mutta koska luottamus pelaa, en ole oikeastaan osannut edes ajatella että joku siellä alkaisi miestäni vokotella. Tosin, kehuja olen miehestäni usein saanut enkä kyllä ihmettele lainkaan. Onhan hän komea, ystävällinen ja ihana minunkin mielestäni!

 

Itse nappasin ensimmäisen ”oikean” poikaystäväni ollessani vielä piirua vaille täysi-ikäinen. Tuossa ekassa parisuhteessa koettiin kaikki mahdolliset kriisit ja kärhämät mutta rakastettiinkin roihuten. Paljon laitan iän piikkiin mutta olihan se ihan suoranaista ihmisenä kasvamista ja rajojen hakemista, itseltään ja parisuhteelta.

 

Vein tuon nuoren miehen toiselle puolelle Suomea suoraan itkevän äitinsä helmoista ja kuvittelin koulivani tuosta vauhdikkaasta sielusta itselleni täydellisen paketin. Totuus on kuitenkin että ihminen voi muuttaa vain itseään. Lopulta olimme kaksi hyvää kaveria saman katon alla jotka olivat kokeneet paljon kivoja ja vähemmän kivoja juttuja. Toinen oli valmis rauhoittumaan ja toisella vielä vauhtia riitti. Tuo pojankloppi oli aivan ihana persoona eikä minulla sinällään ole hänestä pahaa sanottavaa. Suhteemme kesti reilun 4 vuotta ja piti sisällään paljon mutkia ja ylä-ja alamäkiä.

 

Olen kuullut sanottavan, että harvalle se ensimmäinen pitkä suhde on se viimeinen ja että ekassa suhteessa opetellaan olemaan toisen ihmisen kanssa ja tehdään virheitä, meidän kohdallamme tämä piti täysin paikkaansa. Olenkin usein puolivitsillä sanonut että harmi sille tyypille kun joutui minun koekappaleeksi, no sain minäkin osani.

 

Välitin kovasti hänestä mutta kaipasin jotain muuta. Oma elämäni oli menossa eteenpäin: valmistuminen ylioppilaaksi, työt ja uudet opinnot. Mies oli taivaanrannanmaalari eikä meillä ollut minkäänlaisia yhteisiä tulevaisuuden suunnitelmia. Huomasin myös usein miehen kaipaavan huolettomia poikaporukan touhuja. Kaverit asuivat kaukana, toki uusiakin oli tullut mutta joka tapauksessa. Usein ajattelin että poikaystäväni elämä oli jäänyt jotenkin kesken kun hän yht` äkkiä hyppäsi minun kelkkaani, täysin erilaisiin kuvioihin. Suhteemme alussa välimatka oli monta sataa kilometriä joten etenimme nopeasti. Se oli vähän pattitilanne, joko tai. Lopulta oli vaikeaa lähteä suhteesta kun tiesit että toinen oli jättänyt vuoksesi käytännössä kaiken. Toki se oli ollut hänen oma toiveensa ja päätöksensä.

 

Nuorena ja tyhmänä toimin väärin. En osannut hoitaa tilannetta järkevästi vaan petin, jotta sain syyn lähteä. Kerroin pettämisestäni heti. Jos minulta kysytään, kadunko mitään elämässäni niin saattaisin vastata tuon pettämisen, toisaalta taas osa minua ei edes kadu. Se on niin kaksipiipuinen asia. Sanotaanko näin että kadun sitä että satutin toista ihmistä ja kadun sitä miten suhteemme arkkuun löin naulan mutta ero oli oikea ratkaisu. Olen itselleni armollinen kun muistelen tuota elämää, en tosiaan vaan osannut erota kauniisti. Jos se on edes mahdollista. Tosin me erosimme lopulta hyvissä väleissä, onneksi. Tietenkin olisi ollut paras vain puhua suhteemme ongelmista mutta meillä se ei oikein onnistunut.Asiat kärjistyivät ja menivät helposti syyttely ja puolustelu-kannalle.

 

Toki olen sitä mieltä että tekoni oli väärin ja törkeä mutta todennäköisesti emme olisi osanneet lähteä muuten eri teille, niin hurjalta kuin se kuullostaakin jopa omaan korvaani. Poikaystäväni toiveesta koetimme hetken vielä olla yhdessä mutta en päässyt itse yli tapahtuneesta, ehkä en edes halumut koska halusin oikeasti erota. Lopulta poikaystäväni heitti märän rätin minun kasvoilleni ja petti minua ”parhaan ystävänsä” kanssa josta olin ollut ”suotta mustasukkainen” koko suhteemme ajan. Kyllä, noihin aikoihin olin to-del-la mustasukkainen, sairaaloisen mustasukkainen. Joskus syystä, joskus syyttä. Ulkopuolisen on helppo sanoa että sain mitä tilasin ja tavallaan näin asia olikin. Ero tuli samantien mutta itkin miehen perään vielä seuraavat neljä vuotta. Olin tuolloin jo uudessa suhteessa. Kyllä, laastarisuhteessa. Anteeksi suorasanaisuuteni mutta sitähän se nimenomaan oli.

 

Mietin olinko ollut ihan idiootti kun olin tehnyt mitä tein mutta tiesin etten koskaan voisi tuohon suhteeseen palata sen kaiken jälkeen, enkä olisi halunnutkaan. Kyllä, pidin itseäni sikana kusipäänä sen jälkeen mitä olin pojalle tehnyt, lohduttauduin sillä että sain samalla mitalla takaisin. Olin myös vilpittömästi sitä mieltä että saattaisimme muuten edelleen olla yhdessä vaikkei meitä oikeasti oltu pariskunnaksi tarkoitettu.

 

Ja mitä sanoisin tuosta laastarisuhteesta. Huh huijaa. Mies joka oli täysin vastakohta kaikilla mahdollisilla tavoilla tuolle aiemmalle miehelle. Eksyi eteeni kun olin heikoimmillani. Toki en ajatellut hyppääväni laastarisuhteeseen mutta jälkikäteen ajateltuna niin kävi. Tiesin ekasta päivästä alkaen että tässä suhteessa en loppu elämääni ole. On helppo sanoa että no miksi et sitten vaan lähtenyt. Ei ollut enää niin yksinkertaista ja toki alkuun välitinkin miehestä. Jok`ikinen joka suunsa suhteestamme avasi, ihmetteli mitä ihmettä olin tekemässä.Silloin olisi kannattanut kuunnella, en kuunnellut.

 

Olin astunut narsistin elämään ja niistä kuvioista saisin kirjoitettua vaikka romaanin. Suhteesta irtaantuminen vei melkein ihmishenkiä joten sanotaan vaikka näin että onneksi pääsin tuosta sairaasta suhteesta. Ja kyllä, eksää on helppo haukkua narsistiksi mutta tässä tapauksessa se ei ole vain ivailua, ikäväkyllä. Toivon vilpittömästi että tuo ihminen näkee joskus peilistä sen mitä muut LÄHEISET ihmiset näkevät ja hakee itselleen apua eikä vaan kuolleta kaikkea elämästään kun on sen ensin itse pilannut.

 

Nämä kaksi suhdetta opettivat minulle paljon, todella paljon siitä mitä suhteelta haluan ja mitä en. Miten haluan itseäni kohdeltavan ja missä rajani kulkevat. Kun katson elämääni taaksepäin ja mietin parisuhteitani niin selkeimpänä ajatuksissani on se etten koskaan voisi elää epärehellisessä suhteessa. Se musta pilvi pään yllä sairastuttaa kaiken kauniinkin. Vaikka mainitsin aiemmin etten omalla tavallani kadu ensimmäisessä parisuhteessa tapahtunutta pettämistäni niin voin vilpittömästi silti myös sanoa että ajattelen sen olleen minulle henkilökohtaisesti paljon järkyttävämpi ja merkittävämpi tapahtuma tulevaisuuden kannalta kuin petetyksi tuleminen. Ehkä se on myös hyvin tilannekohtaista. Toisaalta nyt tiedän myös miten en enää koskaan anna itseäni kohdeltavan.

 

Moni sanoo ettei koskaan voisi antaa pettämistä anteeksi mutta tilanteen sattuessa omalle kohdalleen, onkin valmis antamaan anteeksi. Ja kyllä suhteen jatkuminen joskus voikin olla ihan mahdollista, sitä ehkä huomaa väärän mutkan kautta missä se sydän ja hyvä olo oikeasti onkaan. Olemme kuitenkin vain ihmisiä, erehtyväisiä ihmisiä.

 

Mitä mieltä olette, pitääkö pettämisestä aina kertoa? Itse en voisi olla suhteessa jossa minulla olisi niin suuri salaisuus. Luin joskus jostain että ”Mitä silmä ei näe eikä korva kuule, niin sitä sydän ei sure”. Mutta onko se silti oikea ratkaisu? Ehkä siinä tilanteessa jos lopettaa suhteen joka tapauksessa niin ei halua satuttaa enempää? Vai mitä mieltä olette? Toki pitäisi erota ennen kuin aloittaa uutta suhdetta mutta jos on jo tapahtunut toisin. Haluaisitteko itse kuulla?

 

Onko sillä mitään merkitystä mitä oli ennen pettämistä, koitetaanko sillä vain selittää tehtyä mokaa? Jokaisessa suhteessahan on ongelmia mutta kyllä ne pitäisi pystyä toisella tapaa hoitamaan.

 

Jotkut parit toimivat normaaleista raameista poikkeavilla tavoilla ja olisikin hyvä muistaa että ennen tuomitsemista ja syyllistämistä olisi hyvä miettiä että tiedänkö tuosta pariskunnasta kaikkea. Mitä mieltä olette avoimista suhteista? Onko sinulla sellaisesta kokemusta ja kuinka se käytännössä toimii?

 

Entäpä parinvaihto? Kokemuksia? Pilasiko suhteen vai toiko kaivattua kipinää arkeen? Vaatii taatusti todella syvää luottamusta ja molempien vilpitöntä halua toimia kyseisellä tavalla mutta silti ennenkaikkea halua olla yhdessä.

 

Luin juuri pariskunnasta, joilla oli sopimus että toisten kanssa saa harrastaa seksiä mutta siitä piti aina kertoa kumppanille avoimesti ja mielellään etukäteen. Minusta tuntui jotenkin luonnottomalle mutta ilmeisesti siis heillä toimi vallan mainiosti tai sellaisen kuvan ainakin halusivat asiasta antaa. Asuivat muistaakseni kauempana toisistaan mutta heillä oli lapsikin yhdessä. Joskus tv:stä tuli myös ohjelma suomalaisesta miehestä jolla oli monta naisystävää. Tämä oli naisistakin ihan ookoo järjestely. Itselläni tuli ensin mieleen että no eikö noita vapaita miehiäkin ole vaikka millä mitalla. Siinä kuviossa vaan nyt on varmasti paljon sellaista mitä minä en ymmärrä ajatella. Kokemuksia vastaavista?

 

Parisuhteessa luottamus on kaiken perusta, sekä kunnioitus ja vilpitön halu olla yhdessä. Tulevaisuus, yhteiset unelmat ja haaveet ja niitä kohti eteneminen. Hyvässä parisuhteessa puhalletaan yhteen hiileen, niin hyvinä kuin huonoinakin aikoina. Matkalle sattuu varmasti monia aivan mahtaviakin tyyppejä, jokainen sitten itse päättää miten niissä tilanteissa toimii. Onko ruoho vihreämpää aidan toisella puolella, harvoin. Me olemme  mieheni kanssa kokeneet niin paljon ja meillä on niin paljon yhdessä että ihan helpolla en tätä kaikkea jättäisi vaikka joskus sitä kaipaa hetkeksi jonnekin karkuun. Kukapa ei kaipaisi. Autiosaaren hiljaisuutta ja tyyntä merta. Heh heh.

 

Elämän muutostilanteissa parisuhde saattaa rakoilla, toisinaan ihminen etsii itseään. Tuolloin on hyvä tietää missä se oikea tuki ja turva on ja mistä sitä hakea. Vaikka arki on välillä saamarin raskasta niin on ihana tietää että täällä maailmassa on tuo yks tyyppi just mua varten ja se ajattelee tästä kaikesta just niin kuin minäkin, vaikkei me ihan joka päivä näistä asioista puhutakaan. Ehkä se kuuluu niinhin kolmeen sanaan jota päivittäin sanotaan. Se luottamus ja kunnioitus toista kohtaan.

 

Ajatuksiani petetylle:

 

-Älä tee mitään suuria päätöksiä heti. Koita antaa pölyn laskeutua ensin.

- Riitely ja haukkuminen ei auta asiaa.

-Se mikä on tapahtunut, on tapahtunut. Puhuminen voi auttaa asian ymmärtämisessä ja sisäistämisessä.

-Älä sulkeudu asiasta. Se on kohdattava jossain vaiheessa kuitenkin.

-Voisiko jokin käytännön asia helpottaa oloasi? Parisuhdeterapia? Yksilöterapia? Molemmat?

-Voisiko suhdetta jotenkin muuttaa että se toimisi paremmin?

-Voitko enää luottaa?

 

Ajatuksiani pettäjälle:

 

-Älä syytä petettyä omista toimistasi.

-Älä valehtele.

-Älä lisää petetyn tuskaa yksityiskohtaisilla kuvailuilla tai esimerkeillä.

-Mieti yksinäsi mitä SINÄ todella haluat.

-Oletko valmis parisuhdeterapiaan? Yksilöterapiaan? Molempiin?

-Voisiko parisuhdetta jotenkin muuttaa että se toimisi paremmin? Haluatko jatkaa parisuhdetta ylipäätään?

-Perustele toimintaasi, mikä siihen johti. Älä jatka valehtelua.

-Jos haluat erota, koita erota ystävinä. Anna toiselle aikaa sopeutua uuteen tilanteeseen.

 

Ajatuksiani pettämisen merkeistä:

 

-Uudenlainen poissaolevuus ja ärtyneisyys, riidanhakuisuus

-Ei halua touhuta yhdessä, ei kaipaa ”laatuaikaa” kanssasi

- Hellyydenosoitukset katoavat

-Seksi on erilaista tai sitä ei enää ole

-Kumppani ei ole enää kiinnostunut siitä miten sinulla menee

-Puhelin piippailee vähän väliä tai huomaat että se onkin nykyään äänettömällä

- Outoja puheluita ja työkiireitä, venyneitä työpäiviä

-Valehtelusta kiinni jääminen, asioiden outo selittely. Hyvittely ilman syytä.

-Yön yli kestävät menot (uusi harrastus, työmatkat)

- Ero tulee puheissa esille vaikkei syytä pitäisi olla

-Kumppanisi alkaa mollata sinun luonteenpiirteitäsi tai tapojasi. Huomaat että ”vähän kaikki” sinussa tuntuu yht `äkkiä ärsyttävän.

- Et enää kuule lausetta ”Rakastan sinua”

-Kun kehut häntä, hän suuttuu sen sijaan että olisi hyvillään.

 

mies-huulipuna-kaulus-pettaja.jpg

 

 

Kommentoikaa mieluiten suoraan blogiin niin keskusteluun voivat osallistua toisetkin!

 

Toivon asiallisia kommentteja koska mollaaminen ja haukkuminen eivät johda mihinkään enkä kaipaa sellaista blogiin muutenkaan. Kiitos ihanat.