perjantai, 19. tammikuu 2018

Kuulumisia raskausviikolta 32

Iskä kotona kipeänä, äidille paussi rustailla vähän kuulumisia.

Raskaus on edennyt jo viikolle 32, alle 2kk laskettuun aikaan! Vauvalla on kaikki oikein hyvin, painoa oli toissa päivänä 1930g. Vennillä sama paino oli kertynyt muutaman viikon myöhemmin mutta olikin synnyttyään keskospainon alle (2,5kg). Minulla todettiin loppuraskaudessa raskausdiabetes, saa nähdä vaikuttaako se vauvan kokoon. Olen saanut diabeteksen pidettyä täysin hallinnassa pelkällä ruokavaliolla, näin oli myös Ellin raskaudessa. Sovimme ultran vielä kahta viikkoa ennen laskettua aikaa, ihan oman mielenrauhani vuoksi ja samalla kurkataan vauvan paino ja asento. Nyt on sellaisessa banaaniasennossa pää alhaalla mutta kroppa poikittain. Kerran kävinkin käyrillä liikehälynä mutta oli raivotarjonnasta siirtynyt tuohon asentoon ja potkii selkärankaa päin.

Raskausviikko 32+4

IMG_1472.jpg

Olen saanut nyt paremmin nukuttua ja mieli on suurelta osin siitä syystä parempi päivisin. Sillä on kyllä huikea vaikutus jaksamiseen ja mielialaan! Kipuja on edelleen ja tuskin loppua kohti mihinkään häviävät, koetan vaan ajatella että pari kuukautta pitää jaksaa kärvistellä. Lilja (4,5v.) aloitti päiväkodissa 15 päivää kuukaudessa ja se on rauhoittanut kotiarkea. Neiti on todella innoissaan ja odottaa jokaista päiväkotipäivää. Mukavaa kun tiedän että Liljan päivissä on leikkikavereita, askartelua ja muuta aktiviteettia mistä kovasti nauttii. Venniä (2v.2kk) en henno vielä antaa mihinkään mutta asia kerrallaan. Tämä oli oikein hyvä ratkaisu meidän perheelle. Hienoa kun onnistui kipujeni vuoksi nopealla aikataululla ja ennen vauvan syntymää niin ei tule Liljallekaan niin montaa muutosta samaan aikaan.

Venniltä terkkuja

IMG_1469.jpg

Eetun kanssa olemme pyöritelleet makuuhuoneessa huonekaluja…sänkyä, pinnistä, hoitopöytää. Vauva tulee aluksi meidän huoneeseen ja kun alkaa nukkua pidempiä pätkiä niin siirretään omaan huoneeseen. Lilja ja Venni ovat nukkuneet alusta asti omissa huoneissaan mutta nyt huoneratkaisujen vuoksi toimitaan näin. Mitään kummempaa ei ole tarvinnut vauvalle hommata koska Venniltä olen suurimman osan säästänyt. Uuden koliikkikeinun tilasin koska se oli Liljan kanssa tosi näppärä, sain esimerkiksi ruokaa tehtyä. Sitteriä en halua, Nomi-tuolissa on babysetti mutta sitä käytän lähinnä ruokailutilanteissa, jotta vauvan saa samalle tasolle toisten seuraan. Joitain ihania bodeja olen kirppiksiltä kotiin kannellut ja itkuhälyttimet ostin myös käytettynä, jos uskaltaisin nukuttaa vauvaa myös pihalla. Ellin kuoleman jälkeen en ole uskaltanut.

Ellin kuolemasta tuli eilen 3 vuotta. Elämäämme on tullut Venni-pähkinäpoika ja kohta toinen pähkinä-veli. Elämä jatkuu koska sen on jatkuttava. Uudet raskaudet ovat toki vaikuttaneet positiivisesti surun ja ikävän kanssa elämiseen mutta toisaalta myös raastavasti muistuttavat siitä mikä Ellin kanssa meni pieleen. Lilja puhuu melko usein Ellistä ja huomaan että siskon paikka tyhjä.

Perustin Ellin elämän jälkeen Facebookiin ryhmän trisomia-13/-18 läheisille ja siellä on tällä hetkellä 45 jäsentä. Uusia trisomiavauvoja syntyy Suomeen enkä todellakaan pidä asiaa enää mitenkään kovin harvinaisena. Toki monet osallistuvat seulontoihin ja päätyvät aborttiinkin koska toivoa ei edelleenkään Suomessa anneta. (Heitä ei ole ryhmässämme). On kuitenkin huomattavissa muutosta lääkäreissä koska yhä useampi vanhempi on alkanut vaatia hoitoa omalle trisomia-vauvalleen. Rattaat alkavat pikkuhiljaa pyöriä. On ollut todella kurjaa huomata miten paljon elävien tri-18 lasten vanhemmat joutuvat edelleen vääntämään asioista. Kuitenkin esimerkiksi huomattavasti syvemmin vammaiset lapset saavat kuntoutusta mutta koska trisomia-18 on Suomessa letaali kehitysvamma, pitkitetään esimerkiksi fysioterapian aloitusta, vaikka lapsi hyötyisi siitä suuresti. Ihan järjetöntä! Nyt kuitenkin on suostuttu esimerkiksi sektioihin näiden vauvojen kohdalla, vaikka silloin 2015 se oli sula mahdottomuus lääkäreiden silmissä.

Kävin siellä pelkopolillakin puhumassa siitä epiduraalista. Kuten arvelinkin, ei kätilön tai tavallisen lääkärin kanssa juttelu auttanut siihen, että olisin saanut tietää miksi epiduraalia ei minulle saa laitettua. Alun perin pyysin anestesialääkärin vastaanotolle pääsyä mutta se ei onnistunut ja nyt sitä vielä koetetaan järjestää. En missään nimessä enää suostu epiduraaliin synnytyksessä, mutta selkäpuudutteita saatetaan elämässä muissakin tilanteissa tarvita. Spinaalin laitto minulle onnistui ja olinkin helpottunut kätilön kertoessa, että nykyään esimerkiksi sektiossa käytetään spinaalia epiduraalin tilalla. Kätilö ihmetteli miksi toivettani jättää epiduraali laittamatta ei kunnioitettu Vennin synnytyksessä, vaikka olin uudelleensynnyttäjäkin. Nyt toive kirjattiin ylös. Lääkäri kysyi, haluaisinko pääkoppani vuoksi käynnistyksen, mutta sanoin että haluan mahdollisimman luonnollisen synnytyskokemuksen minulle ja vauvalle. Lääkäri kertoi myös, että jos synnytyksessä tulee taas tilanne, että avautuminen pysähtyy kipujen ottaessa vallan ja haluankin kokeilla jotain lääkkeellistä tukea niin kohdunkaulapuudute olisi siinä tilanteessa varmasti oikea vaihtoehto. Onko sinulla kokemusta kohdunkaulanpuudutteesta avautumisvaiheessa? Entäpä pudendaalista ponnistusvaiheessa? Mitä haittoja näistä voi olla vauvalle?

torstai, 21. joulukuu 2017

Vikan kolmanneksen valitusvirsi.

Kuulumisia on kyselty, suokaa anteeksi hiljaiselo. Olen ollut aika väsynyt ja tuntuu että päivät vaan vilisevät ohitse. Nyt on startannut raskauden viimeinen kolmannes (rv28+3) ja minulle on alkanut iskeä päin näköä totuus siitä, että kohta meitä on yksi lisää!

Alkuun olin iloinen ja odottavainen vauvan suhteen mutta raskauden edetessä olen huomannut olevani enemmänkin huolissani siitä, miten arki tulee pyörimään ja saanko nukuttua enää lainkaan. Venni 2v saattaa edelleen heräillä yössä kerran tai kahdesti ja kyllä Lilja 4v:kin vielä toisinaan heräilee. Toisaalta oma unettomuuteni ei kuitenkaan pääsääntöisesti ole riippuvainen lasten nukkumisista, vaikka muut nukkuisivat niin minä usein valvon ja pyörin ison osan yöstä. Nyt se on pahentunut. Väsyttää mutta uni ei tule tai jos herään unesta niin en saa nukahdettua uudestaan. Hiton rasittavaa!

Uskon että yöllinen valvominen on osiltaan johtanut siihen, että päivisin supistelee todella herkästi kaikesta vähänkin fyysisestä. Paineentunnettakin on, muttei ihan niin paljoa kuin aiemmin, ellen ole jo osin siihen tottunut. Osaltaan tuo paineentunne sekoittuu myös jäätävään vihlontaan ja kipuun häpyluun seudulla. Nukkuminen on siksikin kivuliasta mutta toisaalta kipuilen myös kävellessä. Kävin ultrassa ja onneksi mitään hätää ei kuitenkaan ole. Vauva on jo alhaalla muttei liian alhaalla.

Hain luontaistuotekaupasta kunnon magnesiumia, jos siitä saisi pohkeiden yöllisen suonenvedon lisäksi apua myös unille rauhoittumiseen. Lisärauta pitää myös aloittaa, voihan sekin tuoda vähän virtaa päiviin. Vennin odotuksessa kävelin loppuajan kepeillä, nyt kivut ovat vain alkaneet aiemmin. Neljä vauvaa sitten 2013 tuntuu kropassa ja pääkopassa. Nyt riittää, kun tästä selvitään! Mielestäni jokaisesta odotusajasta ja alatiesynnytyksestäni olen palautunut lyhyessä ajassa kuitenkin hyvin.

Eetu on päivät töissä ja kodin pyöritys siksi pitkälti minun vastuullani. Se on mukavaa mutta raskasta. Ei ole työaikoja tai taukoja. Iltaisin pääsen kyllä tarvittaessa ”omien juttujeni pariin” joista saan paljon voimaa arjen pyöritykseen. Saan ajatella täysin muita asioita. Onneksi kokoukset, palaverit yms. onnistuvat vielä hyvin ja olen lautamiehen hommissakin jaksanut oikein mukavasti ja odotan niitä aina kovasti. Eetu on lautamiespäiväni sitten lasteni kanssa kotona. Mistä sinä vanhempana saat voimaa arkeen?

Mielestäni ei ole heikkoutta tai väärin todeta ääneen, etteivät äidit aina elä vauvakuplassa odotusaikana tai että pikkulapsiperheen arki voi olla ajoittain saatanan hermoja syövää. Minä koen raskauden kipuineni todella raskaaksi taipaleeksi ja vaikka vauva onkin toivottu ja rakastettu niin en voi sanoa, etteikö syntymän jälkeinen aika lähinnä kauhistuttaisi minua. Tuudittaudun lähinnä sillä, että asioilla on tapana järjestyä ja uskon että asiat loksahtelevat kyllä paikoilleen. Jo se, että tiedostaa että rankkaa tulee olemaan varmasti auttaa asiaan ja suhtautumiseen jatkossa. Eka vuosi on varmasti se haastavin. Toki voi olla, että meille tuleekin ns. helppo vauva mutten osaa ajatellakaan, että tässä helpommalla pääsisi kuin aiempienkaan kanssa.

Olen puhunut ajatuksistani avoimesti esimerkiksi neuvolassa koska kipuni ja unettomuuteni toki vaikuttavat koko meidän perheeseen. On hienoa huomata, että paikkakunnallamme tukitoimia kyllä on halutessaan saatavilla ja ne räätälöidään aina tilanteen mukaan. Itselleni avun vastaanottaminen on joiltain osin vaikeaa, olen aina kuitenkin ollut enemmänkin se auttava osapuoli. Joskus on vain järkevää ja ihan paikallaan huomata ja todeta että saattaa itsekin kaivata apua.

Miten te, joilla on useampi pieni lapsi, olette helpottaneet arkea? Onko teillä esimerkiksi osa lapsista päiväkodissa ja osa kotona? Meillä Lilja on käynyt syksystä lähtien 3x viikossa 3h kerrallaan 4-vuotiaiden kunnan päiväkerhossa. Itseäni se ei juuri helpota, lähinnä jopa vaikeuttaa arkea, kun lyhyen ajan takia viet ja haet. Vauvan kanssa varmaan vielä askeleen hankalampaa tämäkin. Tytölle toki kovin tärkeää ja tykkää siellä kovasti käydä. Yhdessä käymme avoimessa päiväkodissa ja toisinaan perhekerhossa kerran viikossa. Venni on todella takertuvainen eikä kotonakaan ole muualla kuin minun välittömässä läheisyydessäni.

Me olemme ajatelleet, ja täysin itsekkäistä syistä, opettaa vauvan alusta alkaen juomaan rintamaitoa myös pullosta, jotta saan välillä ”karata kotoa” ja jättää vauvan toisen vanhempansa hoiviin. Näin koen, että minulla on enemmän aikaa myös toisille lapsilleni vauvan synnyttyä ja voimme tehdä myös kaksin asioita. Toivottavasti se ei vaikuta imetykseen mutta näin aiomme siitäkin riskistä huolimatta toimia.

Tällä viikolla ultrassa vauva painoi 1272g eli kasvaa ihan normaalisti. Olin jo uskossa, että pienenä tämäkin kasvaa, kun sf-mitta oli pieni. Vettäkin oli kuitenkin ihan normaalisti ja vauva oli pää alaspäin. Ehkä se, että vauva on niin alhaalla, vaikutti mittaan? Ensi kuussa on se pelkopoli ja siellä vauva myös ultrataan.

Nyt meidän perheemme rauhoittuu joulun viettoon. Lilja laskee jo päiviä ja muistuttelee lahjatoiveistaan ja siitä kuinka kamalan kiltti hän on ollut. Saas nähdä mitä pukki on mieltä! Meillä on edessä ihanan perinteinen joulu sukulaisten ja ruoan keskellä, mikäpäs sen parempaa! Minun puoleni sukua saapuu meille joululounaalle perinteisten jouluruokien ääreen ja tervehtimään joulupukkia. Sitten käymme yhdessä haudoilla ja meidän perheemme suuntaa aattoillaksi Eetun suvun tykö mökkeilemään ja rantasaunaan hikoilemaan! Atlas otetaan toki mukaan ja yöksi ajellaan kotiin, jotta aamulla voi rauhassa alkaa tutkia uusia leluja ja katsella joulupiirrettyjä suklaaähkyssä.

Rauhallista joulua <3

muksut.jpg

torstai, 16. marraskuu 2017

Neuvolakuulumiset ja lähete pelkopolille (23+3)

Tänään oli neuvola, raskausviikkojen ollessa 23+3. Tähän aikaan raskautta vauva painaa normaalisti noin puoli kiloa ja on vajaat 30cm pitkä. Vauva voi jo kuulla ääniä ja reagoi niihin.


Olen voinut hyvin, päivittäiset päänsäryt ovat hellittäneet ja vaivaavat vain satunnaisesti. Paineentunne ja supistukset ovat vähentyneet, toisaalta muistuttelevat heti itsestään, jos rasitan itseäni fyysisesti. Tänään esimerkiksi portaiden nousu neljänteen kerrokseen sai aikaan kovat supistelut ja loppu päiväksi kunnon paineentunteen alakertaan. Liitoskivut, varsinkin häpyluun vihlonta aiheuttavat sen, että kävelen jo kuin Aku-ankka.


Neuvolassa tuttu hoitajani oli lomalla mutta oikein mukava käynti oli sijaisenkin kanssa. Hemoglobiini oli hyvä ja verenpaineet samoin. Painoa minulle on tullut normaaliin tapaan. Vauva taisi lähteä sykkeiden kuuntelua karkuun koska sykkeitä ei meinattu löytää millään. Lopulta saatiin kuitenkin kuulla hyvä jumputus, 140 tienoilla.


Sf-mitta oli vain 19 eli kohdun koko olisi saanut olla isompi. Onneksi meillä on jo sovittu vauvan painokontrolli joulun alle. Painokontrollin yhteydessä tarkistetaan myös kohdunsuun- ja -kaulan tilanne, joten lääkärineuvolaan minun ei tarvitse erikseen mennä.


Otin nyt neuvolassa puheeksi asian, mikä minua on jäänyt vaivaamaan kahdessa kolmesta aiemmasta synnytyksestäni. Epiduraalin laittoon liittyvä käsittämätön kipu!

Avautumisvaiheet ovat olleet pitkiä varsinkin luomuna käynnistyneissä (n.14h) ja erittäin kivuliaita koko tuon ajan. Tuon 13-14h jälkeen keskimmäisessä raskaudessa sain ponnistettua kalvot puhki mutta kahdessa ne puhkaistiin koska en auennut 6cm eteenpäin kipujen vuoksi. Esikoisen synnytyksessä tuossa samassa yhteydessä sanottiin, että kannattaa laittaa epiduraalipuudute ja annoin luvan. Sitä laitettiin kuitenkin monen monta kertaa tuloksetta ja kipu oli aivan kamalaa. Mieheni laski selästäni löytyneen ainakin 8 epiduraalineulan reikää. Minulta meinasi lähteä kivusta taju, sattui juuri siihen kohtaan mihin neulaa työnnettiin. Toki samaan aikaan päällä olivat kovat ja voimistuvat supistukset. Jalkani elivät omaa elämäänsä ja sätkivät sinne tänne. En ole koskaan tuntenut kovempaa kipua ja vauvan sydänäänetkin heittelivät epiduraalin laiton aikana. Lopputulos oli, että tärisin ja oksentelin mutta aukesin tunnissa niin että pääsin ponnistamaan.

Keskimmäiseltä sain spinaalipuudutuksen ja tunti siitä ponnistin itse kalvot puhki ja seuraavalla työnnöllä vauvan. Erittäin ihana kokemus!

Kolmannessa synnytyksessä ainoa toiveeni oli, etten halua epiduraalia kamalan kokemukseni vuoksi, mutta kuinkas ollakaan, kun olin sen 6cm auki, niin kävi sama kuin aiemmin ja homma ei edennyt kivuista huolimatta enää senttiäkään. Lääkäri ja kätilö hokivat, ettei näin hitaalla avautumisella kannata missään nimessä spinaalipuudutetta laittaa, kun sen vaikutus lakkaa parissa tunnissa vaan pitää laittaa epiduraali kalvojen puhkaisemisen yhteydessä. Selitin tuskieni keskellä, että aiemmatkin ovat syntyneet tunnin sisällä vesien menosta. Kätilö vain hoki, että on harvinaista, ettei minulle ole onnistunut laittaa kivuitta epiduraalia että kyllä se nyt varmasti sujuu ja saan pitkän helpotuksen. Niissä tuskissa olisin antanut vaikka käteni amputoitaviksi, jotta saan helpotusta, joten luotin kätilön sanaan. Sama kuitenkin toistui ja kipu oli valtavaa. Lopulta epiduraali saatiin kuitenkin laitettua ja synnytys meni hyvin. Olin kuitenkin hyvin pettynyt siihen, että koin tuon kivun uudestaan eikä minua oltu sen suhteen kuunneltu. Esikoisen synnytyksessä kipu kuitattiin ”sinulla oli huono selkä laittaa” ja kuopuksen kohdalla ”sinulla oli huono kokemus taustalla, niin varmaan kuvittelit kivun”. Sellaista kipua ei kuvittele yksikään ihminen, vaikka olisi millainen mielikuvitus!

Ajattelin tuolloin, että noh, kaikki meni muuten mukavasti niin en jaksa alkaa asiaa selvittämään mutta nyt uuden raskauden myötä huomaan ajattelevani asiaa usein ja se pelottaa minua toisin kuin synnytys ylipäätään.  Neuvolan kätilö oli sitä mieltä, että voisin ehdottomasti hyötyä pelkopolilla käynnistä, jossa saisin kertoa kokemuksestani ja saisin ehkä vastauksia. Siellä kävisimme myös synnytykseni läpi potilastiedoistani ja voisimme kirjata ylös, miten toivon, että tulevassa synnytyksessä tässä asiassa toimitaan. Minua on myös jäänyt mietityttämään, että muistelisin, jokaisen synnytykseni aikana seurattaneen minun matalaa sykettäni ja käsittääkseni epiduraali laskee verenpainetta entisestään. Nyt odottelen aikaa äitiyspoliklinikan pelkopolille. Mielenkiintoista kuulla mitä siellä sanotaan!


Onko teillä jollain mennyt epin laitto mönkään? Voisiko taustalla olla esimerkiksi jokin rakenteellinen vika tuossa kohtaa selkää mihin epiduraali laitetaan? Spinaalihan laitetaan eri kerrokseen ja sen laitto ei minulla tuntunut missään!


heart-2751681_1280.jpg



perjantai, 27. lokakuu 2017

Rakenneultra

Eilen kävimme rakenneultrassa raskausviikkojen ollessa 20+3. Poikanen vastasi viikkoja 20+0, mikä sinällään siis ihan normaalia kun paino kuitenkin vaihtelee matkan varrella. Välillä kehittyy muut jutut kuin paino ja sitten taas saatetaan ottaa painossa spurtti. Tosin meille on jo sovittu joulukuulle painokontrolli koska Venni syntyi sen verran pienenä.

Kaikki rakenteet saatiin hyvin katsottua ja kaikki oli mallillaan. Mistään ei jäänyt epäilyksiä tai huolia. On ihanan helpottavaa  ja huojentavaa kuulla "näyttää normaalilta, vastaa viikkoja jne.". Matkalla ultraan sanoin Eetulle että oikeastaan ensimmäisen kerran Ellin ajan jälkeen minusta oli oikeasti mukava mennä ultraan ja menin sinne luottavaisin mielin. Toki pieni jännitys kuuluu asiaan, mutta nyt voin sanoa että tunsin rinnassani enemmän intoa kuin pelkoa astellessani poliklinikan ovista sisään. Toki sitä on aina hiukan katkera kun minulta on viety ne raskausajan vaaleanpunaiset lasit ikiajoiksi, mutta tämä raskaus on kuitenkin jo paljon helpompi henkisesti kuin heti seuraava vauvan menetyksen jälkeen. Vennin pähkinäraskaudesta en muista juuri mitään. 

Nyt olen jotenkin asennoitunut muutenkin eri tavalla, johtuen ehkä siitä että tämän vauvan jälkeen raskaudet ja vauvat saavat osaltamme jäädä, ainakin jokuseksi vuodeksi. Mietin jopa ensi kertaa ottaisinko vauvalle äitiyspakkauksen vaikken todellakaan välttämättä siitä mitään tarvitse. Ihan vaan sen fiiliksen vuoksi. Oikein on varmasti tehdä kummin vain. Tämän vuoden pakkaus oli myös eka näihin neljään vuoteen mikä miellyttää pääsääntöisesti omaa silmääni. Saa nähdä...kohtahan tuon saisi tilata. Toisaalta 170e:lla saisi ostettua jotain meille oikeasti tarpeellista. Vauvalle pitäisi hankkia uusi patja pinnasänkyyn. En ole ostellut vielä muuta kuin pari bodya kirppikseltä. Ainiin ja itkuhälyttimet rikkoutuneiden tilalle. Vauvakirjakin pitäisi hankkia. Olen melko ahkerasti täytellyt Liljan ja Vennin kirjoja. Voisinkin tehdä niistä jonain päivänä oman postauksen.

Vointiani on muutamasti kyselty. Paineentunnetta on noin viitenä päivä seitsemästä, samoin pääkipua. Paineentunteen aiheuttaa selkeästi fyysinen kuormitus ja touhuaminen. Koetan sitten heti ottaa vähän iisimmin jos siltä alkaa tuntua. Nyt vaivaksi on tullut myös iskias-kipu joka osaa olla todella kivulias vaiva! Ainakin Liljan aikaan muistan kärsineeni samasta suht samaan aikaan raskautta. Täytyy googletella venytysohjeita kun äitipolilla eivät osanneet neuvoa.

Vauva oli raivotarjonnassa ja istukka oli 1,5cm päässä kohdunsuulta. Se todennäköisesti siitä siirtyy vielä itsestään kauemmaksi kohdun kasvaessa. Muulloin se saattaa vaikuttaa synnytystapaan. Venniltä istukka oli aluksi osin kohdunsuun edessä mutta siirtyi kyllä, joten en ole yhtään huolissani asiasta.

Kotona odotetaan kovasti pikkuveljeä. Lilja kehuu mahaa ihanaksi ja on kertonut auttavansa äitiä sitten vauvan hoidossa. Lilja jopa kysyi saisiko vauva nukkua hänen vieressään mutta kun muistuttelin että vauva herää yleensä usein yössä itkeskelemään maitoa tai jos vaippaan on tullut jotain, niin kuulema saakin nukkua äidin ja isin huoneessa. Venni ei vielä ymmärrä asiaa, vaikka on puhuttu että meidän Venskusta tulee isoveli <3

Poikanen rv20+3 332g

IMG_1332.jpg

IMG_1330.jpg

 

 

tiistai, 10. lokakuu 2017

Paniikkiultrassa

Tähän saakka raskaus edennyt mukavasti, ilman sen kummempia ihmeellisyyksiä. Nyt kuitenkin vajaan viikon ajan olen kärsinyt selkeästä paineentunteesta, aluksi iltaisin mutta nopeasti jo pitkin päivää. Samalla raskausviikolla  (rv17) alkoivat aikoinaan myös esikoiseni rajut supistelut ja paineentunne, jonka seurauksena makasin osastolla 6 viikkoa.

Soitin maanantaina tuntemuksistani neuvolaan ja terveydenhoitaja teki oitis lähetteen äitipolille. Pääsin ultrattavaksi seuraavana päivänä. Minua särkee myös päivittäin päätä, mutta sen olen ajatellut normaaliksi raskausvaivaksi kun hormoonitoiminta on aikamoisessa myllerryksessä. En ole voinut olla miettimättä miten ihmeessä lapsiperheen arki pyörii jos joutuisin sairaalaan vuodelepoon, tosin raja osastohoitoon lienee se n.23 viikkoa minne minulla on vielä reilu kuukausi matkaa...

Kiitos äitini, Eetu pääsi mukaan ultraan tällä kertaa. Lääkäri tutki ja ultrasi kohdunsuun ja -kaulan tilanteen. Olimme erittäin huojentuneita lääkärin todetessa ettei paineentunne ja muutamat kipeät supistukset olleet vielä saaneet tuhoa aikaiseksi! Huh! Sain ohjeen ottaa mahdollisimman rennosti koska lepo auttaa ja tilanne tarkistetaan virallisessa rakenneultrassani 26.10.

Kahden pienen lapsen kanssa kotona ollessa lepo on toki helpommin sanottu kuin tehty, varsinkin kun mies tekee pitkää päivää töissä. Liljan kerho 3x viikossa vähän rauhoittaa arkea ja paljon on toki myös omasta asenteesta kiinni. Olen tarkka että lelut kerätään oitis omille paikoilleen, sängyt on pedattu ja pyykkihuolto rullaa, mutta nyt on laitettava taas asiat tärkeysjärjestykseen. Maailma ei kaadu jos lojumaan unohtuneet lelut kerätään vasta illalla isin autellessa kotona tai jos puistoilun sijaan luetaankin kirjoja kotisohvalla.

Mukavaa vastapainoa kotiarkeen olen saanut keikkatöistä kodin ulkopuolella, mitkä saavat nyt oitis jäädä. Toivottavasti palavereissa ja kokouksissa istuminen ei aiheuta supistelua tai paineentunnetta, aika näyttää. Olen nauttinut kovasti uusista luottamustoimistani joita olen aloitellut kesän ja syksyn aikana.

Ultrassa vauva painoi n.216g ja vastasi viikkoja 17+6, raskausviikkojen ollessa 18+1. Kaikki siltä kohdin mallillaan. Sukupuolielimet näkyivät selkeästi vaikka tiesimmekin jo että poika on tulossa. Rakenteita katsottiin pääpiirteittäin, sydän näytti hyvältä kuten myös aivojen rakenne, munuaisetkin löydettiin sekä virtsarakko. Suorat sääret ja nilkat, oikean pituiset reisiluut. Selkäranka oli kaunis käsissä viisi pientä sormea. Ihana pikkupoikaseni <3

Pieni mies piti paljon käsiä kasvojensa edessä mutta saatiin me yksi hymykuvakin muistoksi!

IMG_1328.jpg

 

 

  • Elämääni.

    Blogi on avoin päiväkirjani, aitoja tunteita ja ajatusteni virtaa. Tällä hetkellä raskausaika pinnalla.
    Aloin pitää blogia odottaessani toista tyttöäni ilman elinennustetta kehitysvamman vuoksi. Elli syntyi ja menehtyi tammikuussa 2015. Esikoistyttöni Lilja on syntynyt 8/2013 ja pähkinä-poikani Venni 11/2015. Perheeseeni kuuluu myös aviomies- Eetu sekä Irlanninsusikoira- Atlas.
    Odotan neljättä lastamme syntyväksi maaliskuussa 2018!

  • Tilaa (18e + pkt) -> riikka.happo@hotmail.com

  • Yhteistyössä