Jonkin verran on tullut viestejä että mitäpä meille kuuluu ja joko vauvamasu kasvaa!


Vauva nyt ei vielä kovin iso ole tuolla vatsan suojissa mutta kyllä hormoonit ovat sen tehneet että vatsa on alkanut jo pyöristyä, turvottaa! Toki myös se ettei aiemmasta synnytyksestä ole kovin montaa kuukautta näkyy myös siinä että vatsa ilmestyy nopeammin. Ja olihan sitä vielä Elliltä vähän jäänytkin muistoksi, heh.


Äitienpäivänä kokeilin huvikseni kotidoppleria jolloin raskausviikkoja oli ainakin tähän tietoon 10+1. Sanoin Eetulle että kokeillaan jos murunen kuuluisi äitienpäivän kunniaksi ja niinhän siinä kävi! Reipas syke löytyi oitis ja liikutushan siinä tuli. Siitä oli hyvä aloittaa äitienpäivä!


angelsounds-angelsound-original-jumper-n


Suuntasimme aamusta ensin suoraan Ellin luo. Ajattelin että haluan käydä siellä heti aluksi niin sitten voin ehkä paremmin keskittyä muihin juttuihin, Liljaan, loppupäivän.

Ellin haudalla käyminen tuo minulle lohtua ja mielenrauhaa vaikka samalla joka kerran se riipaisee kovaa sydämestä ja tuska on lähes käsin kosketeltavissa. Se on kuitenkin se ainoa paikka missä tuntuu että ”menen Ellin luo” ja ”olen Ellin kanssa”.

Eilen saimme sinne hautakiven, nyt minulla on jotain konkreettista mitä voin vaikka halata jos siltä tuntuu! Saan myös laittaa Ellille kukkia kaunistamaan hautaa. Kun en voi enää hoitaa tyttöäni, voin hoitaa hänen hautaansa. Terapeuttista sekin.


Käyn haudalla aina kun siltä tuntuu, hauta ei ole aivan kotimme lähellä ja sinne on kuljettava autolla joten aina en pääse tai ehdi. Joskus käyn useana päivänä peräkkäin ja sitten saattaakin olla vaikka viikon tauko.


Joskus vanhemmat kokevat huonoa omatuntoa siitä että käyvät lastensa haudoilla ”liian harvoin”, kuka sen määrää mikä on liian harvoin? Itse käyn tosiaan silloin kun siltä tuntuu ja pääsen käymään, ei tuollaisesta asiasta pitäisi stressiä ottaa. Joillekin haudalla käyminen on myös todella vaikeaa, kotona lapsen menetys on ehkä hiukan helpompi siirtää äkkiä pois ajatuksista mutta haudalla ollessa tunteet ja ajatukset pääsevät pintaan.


Itse koen että itkeminen ja sureminen on normaalia, masennus tai asiaan totaalisesti jumiutuminen on eri asia. Meillä kuitenkin elämä on jatkunut vaikka suru seuraakin meitä kaikkialle, olemme alkaneet oppia elämään sen kanssa eikä se ohjaa täysin elämäämme. Toki hetkittäin on vaikeampaa.


ellin%20kivi.jpg


Toinen hyvin konkreettinen tapa päästä lähelle Elliä on avata Ellin muistojenlaatikko ja hypistellä niitä kaikkia muistoja joita sieltä löytyy. Tämä on kuitenkin ehkä minulle vielä enemmän liian tuskaista kuin lohduttavaa.

Alkuun tein sitä paljonkin, haistelin Ellin pieniä vaatteita ja itkin sydämeni pohjasta Ellin pieni tutti käsissäni.


Välillä luen Ellin saamia adresseja ja kukkalaitteiden värssyjä, katselen kuvia albumista ja ihmettelen pikkuruinen vaippa edessäni kuinka pieni tuo tyttöni olikaan. Kuinka rakas, ihana ja täydellinen!


001.jpg

006.jpg

004.jpg

005.jpg


Elli oli mahdottoman tyytyväinen tyttö, sylissä kun sai olla paljon. Kun Ellin laski keskoskaappiin tai sänkyyn niin huomasi heti että mieluummin olisi jäänyt syliin. Harmi vaan että äidin ja isinkin täytyi välillä käydä vessassa tai syödä. Voi sitä pientä kullanmurua!

Olen kyllä ikuisesti niin kiitollinen meidän yhteisistä hetkistämme, 15 vuorokautta minulla oli kaksi mitä ihaninta tyttöä, elämäni tärkeimpiä päiviä!


Yllättävän moni asia muistuttaa arjessa matkastamme Ellin kanssa, pienetkin jutut. Esimerkiksi tänä aamuna laitoin sukat jalkaan ja tajusin että minulla oli samat sukat jalassa kun mentiin Elliä synnyttämään. Olin laittanut sukat jalkaan väärinpäin ja naureskelin asialle kovien supistusten välissä synnytyssalissa. Kaikenlaista sitä jääkin mieleen.

Joskus syön samaa ruokaa jossain mitä söimme teholla ollessamme. Nään samanlaisen lääkeruiskun jossain millä annoin Ellille maitoa. Vauva kaupassa saattaa olla syntynyt samoihin aikoihin kuin Elli, olisikohan minunkin tyttöni tuon kokoinen ja hymyilisikö hän noin kauniisti myös?


Mielestäni on kuitenkin aika yllättävää etten ajattele useinkaan ”entä jos kaikki olisikin ollut toisin?”

Olen sitä mieltä että tällä kaikella on tarkoitus ja Elli syntyi juuri sellaiseksi kuin oli suunniteltu ja eli täydellisen oman elämänsä kuten pitikin. Jos ”olisi ollut toisin” ei Elli olisi ollut Elli. Opimme häneltä niin paljon. Uskon että se auttaa tämän kaiken käsittelemisessä ja hyväksymisessä vaikka se ei aina helppoa ole.


Lähiviikot ovat olleet minulle raskaita, toisinaan itkusta ei meinaa tulla loppua ja silloin saatan miettiä että miksi ihmeessä tyttöni vietiin minulta.

Uskon että tämä uusi raskaus nostaa tunteet pintaan ja olihan se ihan odotettavissakin. Ei sillä että pelkäisin että nyt jokin menee vikaan vaan ikävä nostaa enempi päätään arjessa.


Kotikaupunkimme seurakunnasta ollaan oltu minuun yhteydessä ja etsitty meille/minulle mahdollisia tukitoimia jos vain olen niistä kiinnostunut. He esimerkiksi ottivat selvää puolestani milloin on Käpy ry:n kokoontumisia meitä mahdollisimman lähellä eli Jyväskylässä. Tarjosivat myös jutteluseuraa.

Olisin osallistunut myös sururyhmään täällä kotikunnassani mutta se peruttiin vähäisen osanottajamärän vuoksi. Toisaalta ryhmään ei ollut menossa lapsensa menettäneitä joiden vertaistuesta hyötyisin varmasti eniten.

(Aiemmassa postauksessa kerroinkin tuosta syyskuussa olevasta vertaistukiviikonlopusta Helsingissä jonne olemme menossa koko perhe. Sinne tulee perheitä joiden lapsi on kuollut johonkin harvinaiseen sairauteen tai kromosomipoikkeavuuteen tai syytä kuolemalle ei ole löydetty. Odotan mielenkiinnolla! Kysy ihmeessä mahdutko mukaan jos asia voisi olla sinulle ajankohtainen! Vain matkakulut tulevat itselle maksettavaksi.)


Minulla oli Ellin raskaudessa aivan alusta saakka niin vahva vaisto siitä että jokin on pahasti vialla ja kun nyt tuntuu siltä että kaikki menee pääpiirteittäin hyvin niin luotan siihen tunteeseen.

Se on ehkä ollut vähän vaikeaa kun itsestä tuntuu että on taas vähän pahempi olla asian kanssa mutta läheiset uskoakseni taas luulevat että nyt menee jo hyvin kun on ilo tulevastakin vauvasta osana arkea. Ehkä se johtuu vain siitä että minusta tuntuu ajoittain pahalta ajatus siitä että elämä jatkuu mutta Elli ei saa olla täällä meidän kanssamme.

Tottakai olen onnellinen ja iloinen kolmannesta murusestamme mutta silti Ellin menetys kulkee kokoajan todella lähellä minua, minussa. Koetan ettei se vaikuttaisi liikaa siihen etten osaisi nauttia tästä odotusajasta mutta toki se vaikuttaa. Lapsen menettäminen muuttaa ihmistä ja ajattelutapoja yleensä. Uskon silti vakaasti että tämä raskaus on parasta mitä meille olisi voinut menetyksen jälkeen tapahtua!


Päivät menevät Liljan kanssa touhuillessa, puistot on kova juttu ja tietenkin se maalaaminen. Vauhtia riittää ja tunnit päivässä hurahtavat jonnekin. Lilja on alkanut puhua muutaman sanan lauseita ja on ihana kuunnella sitä höpötystä. Lilja tietää jo kynttilän nähdessään että mennään Ellin luo. Lilja sanoo ”aiii, vauva” hellivällä äänellä. Kun lähdetään haudalta niin Lilja sanoo ”heihei vauva”. Ollaan myös katseltu Elli-siskon kuvia ja tavaroita yhdessä. Välillä Lilja hakee albumin itse jotta juteltaisiin siitä.


Onneksi Lilja ei kuitenkaan osaa Elliä ikävöidä mutta haluan silti että Liljakin tietää että tällainen sisko on ollut ja hän on aina osa meidän perheen arkea mutta eri tavalla kuin normaalisti siskot ovat. Olen myös puhunut äidin masussa olevasta vauvasta muttei Lilja vielä sitäkään oikeasti ymmärrä. Lilja täyttää tänään 1v 9kk.


lilja.jpg


Menemme Eetun kanssa Kuopion Kyssiin 25.5 maanataina siihen NIPT-tutkimukseen. Yllätyksekseni siellä meitä odottaakin myös erikoislääkäri joka haluaa ultrata vauvan varhaisrakenteet, no mikäpäs siinä! Silloin on menossa raskausviikko 12.

Samalla viikolla keskiviikkona menemme ultraan Jyväskylän Gravidaan. Viime kerralla kun kävimme varhaisultrassa niin jäi oikein hyvä mieli hoitajasta ja lääkäristä ja muutenkin asioista joista puhuimme.

Toivotaan että kaikki on hyvin varhaisrakenteissa ja saamme huokaista, aina ultra kerrallaan. Tosin jos jotain poikkeavaa löytyy niin sitten mennään sen mukaan. Jännittää!


NIPT-tutkimuksen myötä saamme ymmärtääkseni myös halutessamme tietää onko tulokas tyttö vai poika. Koska meillä on kaikki pinkkiä, pinkkiä ja pinkkiä niin tieto olisi tervetullut. Äiti pääsee shoppailemaan jos pikkumies on tulollaan! Voin vilpittömästi sanoa etten osaa ajatella kumpi olisi meille toivotumpi, Liljalle sisko leikkikaveriksi kotiin olisi mahtavaa mutta olisi myös kiva tietää millainen olisi tähän perheeseen syntyvä poika. Aluksi ajattelin että ”tottakai se on tyttö” mutta varhaisultran jälkeen tuli poikafiilis. No samapa tuo ja kohtahan se selviää. Molempi parempi! Kunhan vauva pääsisi tällä kertaa kotiin, muuta emme uskalla toivoa.


Sokerirasitukseen menen 21.5 toiveikkain mielin. Liljasta minulla ei todettu raskausdiabetestä mutta Ellin raskaudessa se taas oli. Nyt olen kyllä parantanut ruokatottumuksiani entisestään ja käyn tosiaan Marjon treenissä nyt kolmesti viikossa ja päälle lenkillä Liljan kanssa. Toivotaan että se vaikuttaisi siihen etten tuota radia saisi riesakseni tähän raskauteen. Toisaalta uskon että näillä ravintotottumuksilla se pysyy helposti ja hyvin kurissa eikä vaadi juuri mitään muutoksia arkeeni. Pieniä juttujahan nuo lopulta kuitenkin ovat vaikka ärsyttäviä tietenkin. Toki radi voi tulla vaikka liikkuu ja syö hyvin eikä ylipainoa olisi, ei se aina niistä seikoista ole kiinni. Liikkuminen on edelleen minulle aivan ehdoton juttu arjessa jaksamisen kannalta ja antaa paljon energiaa. Se on auttanut minua myös uskomattoman paljon surussani.


Neuvolakäynti minulla on vasta 16.6 mutta sovimme että jos jotain tulee niin saan soitella aikaa aiemmaksi, toivottavasti tarvetta ei tule. Ihana neuvolantäti myös muistutteli että psykologi on käytettävissä jos siltä tuntuu. Vaikka nyt onkin ollut ”vaikeampi kausi” niin en ole kokenut sitä tarpeelliseksi. Toki tilanne voi muuttua raskauden ollessa pidemmällä tai jos ultrissa näkyy jotain poikkeavaa.


Eetun kanssa meillä menee loistavasti, tämä kaikki on vain lujittanut meitä entisestään ja arvostamme toisiamme suuresti. Meistä huomaa sen ettemme pidä toisiamme tai mitään itsestäänselvyytenä. Eetu odottaa myös innoissaan uutta tulokasta mutta ultrat jännittävät kovasti myös häntä. Olisi todella raskasta joutua taas pelkäämään ja elämään vaikea odotusaika. Yhdessä kyllä sekin kestetään jos näin on mutta toivotaan parasta ja mahdollisimman puhtaalta pöydältä koetamme lähteä liikkeelle. Eetun päivät menevät töissä atk-tuki hommissa kaupungilla ja välillä hän tekee yrityksen töitä, atk-hommia nekin. Itsekin haaveilen että saisin tehdä ilta-ja viikonlopputöitä mutta nyt ei ole tärpännyt. Yksi palaveri asian tiimoilta on tässä kuussa joten toivottavasti tärppää. Tekisi ihan hyvää omalle pääkopalle ja toki myös rahapussille kun jään nyt kodinhoidontuelle koska en halua Liljaa laittaa näin pienenä hoitoon kodin ulkopuolelle.


Koiruus kotiutuu näillä näkymin loppukuusta ja ollaan häntä käyty välillä moikkaamassa, oikea hurmuri! 



020.jpg



Olen kirjoitellut Ellin tarinaa kirjaksi aina välillä. Kirjoittaminen on ollut yllättävän raskasta kun on joutunut avaamaan uudestaan kaikki haavat alkuaikojen vaikeuksista. No jospa luonnos joskus olisi siinä pisteessä että saan laitettua sen kustantajille ja pääsen jännäämään julkaistaanko sitä vai ei. Uskon että kustantaja kyllä löytyy kun sen aika on, toivotaan niin!


Palailen taas asiaan kun on sellainen hyvä hetki kirjoitella. Toivotan aurinkoisia päiviä ja mukavaa kevään jatkoa kaikille lukijoilleni! Muistakaa että postaus-toiveita ja kysymyksiä, ajatuksia otan ilolla vastaan!