Tänään pääsimme ultraan! Jännitti ihan hirveästi: löytyykö nyt jotain poikkeavaa, onko poika kasvanut normaalisti, onko istukka edelleen lähellä kohdunsuuta, ovatko paikat kypsyneet?

Meitä vastassa oli oikein mukava kätilö joka muistutteli että myös äitiyspoliklinikan kautta oli tarpeen vaatiessa saatavissa keskusteluapua ja että he auttavat parhaansa mukaan meitä tässä pähkinäraskaudessamme. Verenpaineet olivat nyt ihan jees, 117/59.

Ultrahuoneen himmeässä valaistuksessa meidät vastaanotti tuttu lääkäri Ellin ajoilta. Emme kuitenkaan juuri sivunneet aiempia asioita mikä oli ihan hyvä. Lääkäri katsoi pääpiirteittäin sydämen ja aivot, kaikki näytti normaalilta. NORMAALILTA. Miten tuo sana voikaan kuullostaa niin lohduttavalta. "Ei poikkeavaa", jäi myös korviini kaikumaan. Melko nopeasti huomasin että pieni mies muistutti kovasti isäänsä kasvonpiirteiltään, 4D-ultra on kyllä hieno keksintö! Minua jopa ihan huvitti miten oli Eetun kopio! Ihana pieni mies!

IMG_7294.jpg

Lääkäri mittaili ja vertaili senttejä. Kysyin että mitä viikkoja koko vastaa kun aiemmin oli niin siro siinä rakenneultrassa. Hän totesi että siro on edelleen ja raskausviikkojen ollessa 26+2 jätkänpätkä vastasi mitoiltaan viikkoja 24+6. Hän painoi 769g. Meille painotettiin että vauva on siro mutta täysin normaalipainoinen. Käyrällä menee keski-ja alakäyrän välissä. Tärkeintä on kuitenkin kasvaa tasaisesti omalla käyrällään. Istukka toimi hienosti. Muistuttelin itselleni että nyt sitä painoa vasta alkaa kertyä, lyhyessäkin ajassa paljon. Saimme kuitenkin kasvukontrolliajan 1kk:n päähän syyskuun loppuun. Lääkärin mukaan myös kohtuni oli viikkoihin nähden pieni mutta lapsivettä oli normaalisti.

Istukka oli takaseinämässä ja kiinni kohdunsuulla. Voi hitsi! Tilanne katsotaan sitten kuukauden kuluttua raskausviikkoja ollessa 30+2. Lääkärin mukaan rv32 pidetään rajana sille ettei istukka yleensä enää noude jos ei siihen mennessä sitä ole tehnyt, se taas tarkoittaa kammoamaani sektiota. Noh, sille ei voi sitten mitään jos sektioon joudun mutta viimeiseen saakka toivon ja uskon ettei siihen tarvitse päätyä.

Ultran jälkeen jatkoimme matkaa vastasyntyneiden teho-osastolle...askeleet tuntuivat kovin raskailta. Paikalla oli vain yksi Elliä hoitanut henkilö, mukava oli häntä nähdä. Kerroimme paljon terveisiä ja kiitoksia toisille Ellin omahoitajille ja jätimme heille taulun Ellistä muistoksi. Kerroin miten kiitollisia olemme siitä että Ellin elämä tehtiin osastolla niin täydelliseksi kuin se vain saattoi olla. Kerroin että vaikka raskausaika tehtiin välillä meille hankalaksi niin Ellin elämästä jäi vain hyviä ja kauniita muistoja. Pyysin myös kertomaan Ellin kuolinhetkellä olleelle hoitajalle kiitokset siitä että esimerkiksi juuri hänen ansiostaa minulla jäi tilanteesta niin levollinen ja rauhallinen mieli kuin se vain on mahdollista siinä tilanteessa. Kaikki tehtiin mitä voitiin, minut pidettiin ajantasalla ja tilanne oli hallittu. Kävimme perhehuoneessa jossa elimme Ellin kanssa ja itkuhan siinä tuli. Toisaalta pieni helpotus myös, jotain sain nyt jättää ajatuksissa taakseni. Saatamme vielä pyörähtää tuolla teholla kun käymme ultrissa, jospa näkisimme toisiakin Elliä hoitaneita ihania ihmisiä silloin.

Kävimme sitten vielä shoppailemassa pienelle mihelle ihanan Newbie-bodyn ja kävimme syömässä kiinalaisessa yhdessä Eetun kanssa. Harmikseni sain varmaankin tuosta ruoasta jonkin pöpön koska tovi sitten minut valtasikamalat vatsanväänteet ja luulin että kuolen. Ambulanssin soittaminen ei ollut kaukana, niin kovia kivut olivat. Onneksi ne menivät suhteellisen nopeasti ohi ja huonovointisuus jäi ainakin toistaiseksi taka-alalle. Toivottavasti "se oli siinä".

IMG_7292.jpg

Nyt taidan vähän nettishoppailla kankaita anopille kun hän lupasi ommella pikkumiehelle päiväpeiton ja vauvanpesän! Ajattelin myös tutkia tarkemmin lastentarvikeliikkeen pinnasänky-ja hoitopöytävalikoimaa jos vielä tällä viikolla kävisi sellaiset kotiin hakemassa ja pääsisi laittamaan jätkänpätkän huonetta mallilleen! Kivaa!