Tänään taas yksi kalkkiviiva ylitetty, rakenneultra! Olen ollut edelleen yllättävän luottavaisin mielin, vasta oikeastaan eilen meinasi iskeä totaalinen paniikki. Eihän siellä nyt voi olla kaikki kunnossa kun Liljalta lähdin ambulanssilla Kyssiin ja Elliltä löytyi juttuja...

Tuttuun parkkihalliin, tuttuun pihaan. Vilkaisu vastasyntyneiden teho-osaston perhehuoneen ikkunaan jossa asuimme Ellin kanssa 15 vuorokautta alkuvuodesta. Kyynel, kurkun kuristus. Haikeus ja huokaus. Ryhdin parannus ja itsensä kokoaminen. Nyt ollaan tultu katsomaan miten pieni jätkänpätkä voi ja kaikkihan voi olla vallan mainiosti!

Uusi hoitaja, uusi lääkäri, oikein miellyttäviä persoonia molemmat. Huh! Alkuun kyseltiin vointiani ja kerroin että olen ollut yllättävän rauhallinen ja luottavainen kuten Eetukin. Tottakai pieni pelko persien alla mennään varmaan koko raskaus ja synnytys vaikka kaikki sinänsä olisikin hienosti.

Mainitsin taas alhaisista verenpaineista joiden vuoksi minua särkee lähes poikkeuksetta päivittäin päätä, huippaa ja heikottaa myös ajoittain. Kerroin että Ellin raskaudessa tilanne kyllä tasoittui viikkojen myötä ja lopussa seurattiin jo korkeita paineita. Asian suhteen ei syytä huoleen ja lääkäri kertoi että matalat paineet kertovat jopa siitä että istukka toimii hyvin.

Kerroin että minua on ajoittain supistellut myös kivuliaasti mutta vain tietyissä tilanteissa esimerkiksi pitkäkestoinen reipas kävely, hermostuminen jne. Lääkäri sanoi että asiaa voidaan seurata mutta jos ei ole päivittäistä niin ei syytä huoleen. Saan kuulema myös jatkaa treenaamista, toki jos se pistää supistelemaan niin sen mukaan sitten toimin ja jätän juttuja pois, Nyt supistelu ei ole liittynyt treeniin koska ollaan oltu treenitauolla muutenin koko sen ryhmän kanssa.

Kerroin myös ajoittain kovasta paineen tunteesta alakerrassa. Päätimme pyynnöstäni kurkata myös kohdunsuun-ja kaulan tilanteen varsinkin kun esikoisen aikaan supistelut olivat tehneet tuhoa jo aikaisilla viikoilla. Puhuimme myös siitä kuinka henkisesti raskasta tuo täyslepo oli. Lääkäri kertoi että tänä päivänä tuosta pääalaspäin makuuttamisesta on pääsääntöisesti luovuttu. Toki tietyissä tilanteissa ainoa apu on lepo ja supistustenestolääkkeet osastolla mutta se ei ole enää nin totaalista kuin tuolloin pari vuotta sitten. Ihan järkeen käypää koska pitkä makaaminenkaan ei ole kovin hyväksi kun vatsa ei toimi, veri ei kierrä kunnolla, lihakset surkastuvat ja puhumattakaan henkisestä kuormituksesta yksin sairaalassa ja pelossa keskosen synnyttämisestä maailmaan. Toki jotkut äidit eivät ymmärrä kuinka rauhallisesti tosiaan täytyy ottaa jos on ennenaikasen synnytyksen riski ja kaikilla se ei onnistu kotona jos siellä on esimerkiksi muita lapsia.

Monitorilla näimme liikkuvaisen lapsosen.  Hymy nousi äidin ja isin kasvoille oitis! Sitten paniikki. Apua, apua, apua! Voinko vaan laittaa silmät kiinni? En laittanut.

Seuraavaksi ruudulla oli selkeästi haaroväli ja niin selkeä pippeli viuhui kuin tuulessa konsanaan että onneksi olimme halunneet tietää sukupuolen koska siitä ei jäänyt epäilyksen sijaa ultrankaan mukaan. Olimme tosin jo tietoisia tulevasta pojasta NIPT-tutkimuksen johdosta jossa katsottiin toiveestamme myös sukukromosomit. Pippeli vilahteli ruudussa monta kertaa ja se oli jo huvittavaa. Lääkäriäkin vähän nauratti ”joo kyllä pojalta tosiaan näyttää!”

Kasvojaan äijä ei näyttänyt, pienen hetken jolloin saimme nähdä syvän haukotuksen. Kasvot olivat tiukasti kiinni kohdunseinämässä. Vitsailinkin kotona että ”on poika tullut isäänsä kun ei naamaa saa kuvata mutta helikopteri heiluu”. No joo…

Jätkänpätkän mittojen mukaan painoksi saatiin 305g mikä on ihan normaali luku. Huojennus, ei painon jätätystä.

Sydämen rakenne normaali. Huojennus, ei sydänvikaa.

Aivojen rakenne normaali. Huojennus, ei viitteitä kehitysvammaisuudesta, ei kystia tai muita soft markereita.

Suorat raajat. Huojennus, ei kampurajalkoja tai virheasentoja käsissä.

Lapsivettä oli normaalisti, viimeksi oli paljon.

Ainoa asia mitä seurataan enempi on istukan sijainti.

Istukka sijaitsi minulla takaseinässä mutta oli osittain kohdunsuun päällä eli vähän liian matalalla. Tämä voisi vaikuttaa synnytykseen mutta lääkärin mukaan oli hyvinkin todennäköistä että istukan kasvaessa raskauden myötä se siirtyy itsestään pois edestä ja asia korjaantuu.

Tämä katsotaan normaalisti uudestaan rv32 mutta yleisen mielenrauhamme vuoksi pääsemme ultraan jo rv26 jolloin tuokin asia kurkataan. Uusi ultra siis 30.8 2015. Eetunkin mielestä tuonne raskausviikolle 32 olisi ollut turhan pitkän aika odottaa seuraavaa ultraa jossa näkee lapsen voinnin.

Lääkärin mukaan verenvuodon ilmaantuessa minun on soitettava oitis äitipolille ja kerrottava istukasta ja vuodosta koska silloin tilanne katsotaan aiemmin uudestaan ja saan rajoituksia arkeen. Tuolloin istukka painaa kohdunsuuta ja ärsyttää sitä mistä aiheutuu sitten verenvuotoa. Toivotaan että näin ei käy. Raskausviikolla 16 minulla oli pientä vuotoa mutta lääkärin mukaan se ei välttämättä kuitenkaan johtunut tästä seikasta.

Kohdunsuu oli kiinni ja kohdunkaulaa jäljella yli 4cm eli tilanne oli todella hyvä! Nuo yksittäiset supistukset siis eivät olleet aiheuttaneet tuhoja. Olin erittäin huojentunut asiasta.

Lääkärin mukaan paineentunne tulee todennäköisesti siitä kun vauva on vatsassani poikittain. Tilaa on onneksi vielä kääntyillä moneen otteeseen joten tuosta asennosta en ole vielä lainkaan huolissani. Ellihän oli melko loppuun saakka pää ylöspäin mutta kääntyi viime hetkillä raivotarjontaan itse.

Tunnen nykyään hyvin liikkeitä, jopa vatsan läpi käteen. Raskaus on siitäkin syystä alkanut konkretisoitua paremmin.

Minulla oli ollut ajatus että kävisimme pikaisesti vastasyntyneiden teholla jos meidän olisi ollut mahdollista käydä tuolla perhehuoneessa mikä oli hetken toinen kotimme. Olisimme nähneet käytävät ja hoitajat. Ihan siksi että olisin saanut jonkinlaisen rauhan ja toiseksi myös siitä syystä että jos jotain menee pieleen ja joudumme sinne tämänkin lapsen kanssa niin olisimme käyneet siellä vielä edes kerran Ellin poismenon jälkeen. Kerran kävimme pikaisesti viemässä kakun ja kutsun hautajaisiin samalla kun muistaakseni kävimme hakemassa Ellin kodin kautta kirkolle.

Samalla ajatus pisti itkettämään ja pelottamaan mutta olisin silti halunnut mennä vaikka sydämeni löi sataa pelkästä ajatuksesta. Eetua ajatus kuitenkin ahdisti niin kovasti ettemme voineet kävellä niistä ovista sisään. Täytyy vielä puhua asiasta ja soittaa teholle voimmeko tulla ajan kanssa jos siihen päädymme. Voinhan toki mennä myös yksin mutta vaikeampaa se on minullekin mennä yksin ja kohdata se kaikki jos Eetu ei ole mukana. Saa nähdä…

Haluaisin myös viedä Ellistä taulun muistoksi sinne, kiitokseksi hyvästä hoidosta, en ole vielä siihen kyennyt. Hoitohenkilökunta tuolla teholla oli aivan uskomattoman ihana. Ehkä otan jonkun ystäväni mukaan tai äidin..anopin? Haluan siellä kuitenkin käydä vaikka yhtä itkua se varmaan tuleekin olemaan. Minusta vain tuntuu että niin on tehtävä että ”pääsen eteenpäin”.

Kotona en ole vielä laittanut pojalle huonetta. Haluaisin mutten vain ole. Ehkä nyt saan rohkeutta kun tuo ultra näytti meille vain positiivista suuntaa. Muutamia vaatteita olen ostellut kaappiin..ehkä kohta pesen ja viikkaan ne kauniisti valmiiksi? Lastentarvikkeesta olemme hakeneet tavaroita joita tarvisemme. Nomi-tuolista teinkin jo oman postauksen. Vauva saa myös matkustaa uusissa rattaissa yhdessä Lilja siskon kanssa. Olen hyvilläni kun lapsille tulee käyttöön kerrankin uutta ja näppärää, toimivaa kokonaisuutta. Täytyy esitellä nuo tuplarattaat joku päivä teille lukijoillekin.

Tänään vähän mallailin uutta lämpöpussia vauvalle ja hipelöin uutta turvakaukaloa… pikkuhiljaa taidan uskaltaa alkaa nauttia?!

Puolivälissä mennään! Kuvassa tasan 20+0, tänään 20+4.