Mun isä on alkoholisti. Sain luvan sanoa sen ääneen, luvan isältä itseltään. Muistan kuitenkin vielä elävästi ne ajat parin vuoden takaa kun isä väitti kaikkea muuta vaikka makasi teho-osastolla toista kertaa kuukauden sisään juomisen takia. Minulla on elämässäni isäni lisäksi muutama toinenkin alkoholisti joka on tällä hetkellä elämässäni tai on joskus ollut. Kerron myös heidän tarinaansa, millaisen jäljen he ovat minuun jättäneet. Heidän nimiään en mainitse vaikka se tuskin heitä haittaisikaan mutta näillä mennään. Ajattelin kirjoittaa tästä aiheesta koska tiedän että se koskettaa monia, liian monia.

Ensin vähän yleistä alkoholista ja sen kulutuksesta kotimaassamme. Suomessa on arvioitu olevan noin 500 000 alkoholin suurkuluttajaa. 60-luvun alusta alkoholin kulutus on nelinkertaistunut, vuonna 2013 alkoholijuomien kokonaiskulutus oli 11,6 litraa 100-prosenttista alkoholia 15 vuotta täyttänyttä asukasta kohti ja päästiin Pohjoismaisen alkoholinkulutuksen kakkoseksi. Tähän päälle ne omatekoiset lillingit joita ”alan miehet ja naiset” nauttivat sekä esimerkiksi tuolta rajan takaa roudatut juomingit. Humalahakuinen juominen ei Suomessa ole häpeällistä vaan arkista toimintaa. Juodaan suruun ja iloon, naureskellaan kohmelossa kuinka tulikin oltua taas tuiterissa. No ei se tietenkään tarkoita sitä että olet alkoholisti jos olet joskus kännissä, minäkin olen. Siis joskus kännissä vaikkakin harvoin. Alkoholi on pilannut niin paljon hyviä asioita elämässäni lähellä ja kauempana etten koe saavani siitä juuri mitään hyvää irti.

Työikäisten miesten kuolemista ja henkirikoksista suurin osa johtuu alkoholista. Kossu kainaloon ja kirves toiseen. Ei siitä montaa vuotta istuta kuitenkaan, varsinkaan kun ei ees muista mitään. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2013 alkoholiperäisiin kuolemansyihin kuoli runsaat 1 900 henkeä. Kolme neljästä oli miehiä. Jonkun isejä, veljiä, enoja, setiä ja ainakin jonkun poikia jok`ikinen.
Naisten juominen on lisääntynyt . 60-luvulla raittiita oli vielä noin puolet, vuonna 2000 n.4%! Selitys löytynee sukupuoliroolien muutoksesta ja tasa-arvokehityksestä. Naisilla on enempi aikaa kodin ulkopuolella ja saavat myös itse vaikuttaa siihen miten vapaa-aikaansa käyttävät, pääsevät käsiksi omiin rahoihinsa ja stressaantuvat työelämässä kuten miehetkin. Ravintolat ja pubit ovat nykyään myös naisia varten.
Nuorison alkoholinkäyttö on onneksi vähentynyt. Vai kertooko se muiden päihteiden yleistymisestä esimerkiksi pilven poltosta alkoholin sijaan? Nuorten osalla tyttöjen alkoholinkäyttö on ylittänyt poikien alkoholinkäytön eräissä ikäryhmissä.

Alkoholinkäyttö ja alkoholismi jakavat paljon mielipiteitä. Se on asia jota on lähes mahdotonta käsittää, ainakaan jos et itse ole alkoholisti. Näin minulle on sanonut esimerkiksi isäni ja eräs toinen läheinen joka taistelee edelleen viinan kanssa minuutista toiseen. Tutkittu totuushan on että alkoholismi on yksi päihderiippuvuuden muoto, sairaus. Jos sairastat alkoholismia tunnet pakottavaa tarvetta juoda alkoholia. Tämä on erittäin vaikeaa läheisille. Kuinka alkoholi voikaan mennä kaiken edelle, läheiset kysyvät. Alkoholistin pää painuu polviin ja häpeä täyttää huoneen. ”Minä en mahda sille mitään, hetken jaksan taistella kirousta vastaan mutta aina koittaa se hetki kun viina vie voiton. En vaan voi sille mitään.” Jokainen läheinen tietää tuntemukseni siitä kun olet niin täynnä tyhjiä lupauksia, taas sinut on petetty. Nyt jo ymmärrän että eniten alkoholisti on pettänyt itseään. Miksi hän on taas luvannut vaikka tietää ettei lupauksia voi kuitenkaan pitää. Ehkä yhden hetken voi mutta toista taas ei. Omien sanojensa mukaan alkoholistin elämää värittää häpeä, häpeä siitä kun taas meni näin, taas ollaan kännissä. Koko lähipiiri on vihainen, pettynyt, peloissaan ja turhautunut. Eniten kuitenkin alkoholisti itse? Suku hyökkää jo toisiaan vastaan kun jokainen ajattelee tilanteesta eri tavalla vaikka totuus on se että muutos lähtee vain ja ainoastaan alkoholistista itsestään, ajattelivatpa muut mitä hyvänsä.

Joku sanoo että alkoholisti on itsekäs ja omahyväinen. Menis hoitoon eikä jois. Ehkä joku on yrittänyt, yrittänyt tosissaan muuttaa elämän suunnan mutta ajoi karille vaikka kaikkensa koetti? Toinen on juonut niin kauan kuin muistaa, teinivuosista saakka. Miten sitä osais olla ilman kun on vuosikymmeniä juonut? Kuolemanpelko kalvaa kun pitäis ajatellakkin sitä että ois kokonaan ilman. Itsetunto on nollassa ja vielä vaan haukkuja satelee ”pitihän se tietää ettei se osaa olla ilman viinaa!”. Alkoholisti ajattelee mielessään ”Voi kun tuokin tietäis miltä tuntuu maata paskat housuissa, vaatteet oksennuksessa, silmä mustana yksin pienessä vuokrakämpässä kun oot ryssinyt työpaikat kerta toistensa jälkeen, omistusasunnon, avioliiton, ihmissuhteet ja raha-asiat, lapsetkin vihaa eikä lähetä edes joulukorttia enää, ei se kovin hienoo elämää oo. En voi sanoa että oisin tätä tietoisesti valinnut. Kun ollaan tässä pisteessä niin ei oo hirveesti voimavaroja alkaa laittaa asioita kuntoon”.


Mulla on paljon hyviä muistoja lapsuudesta mun isästä. Iskä oli se joka nauratti aina kaikkia, olin ylpee kun mun iskä oli niin hauska ja kaikki kaveritkin tykkäs siitä. Mun isä oli nauamatta kuus vuotta, se oli surullista ja se oli viinan vika. Iskä teki hyvää tiikerikakkua ja keräs perhosia. Siis se kasvatti sellaisia harvinaisia perhosia koteloista ja sit teki niistä tauluja. Me myös metsästettiin kauniita yöperhosia kesäöisin yhdessä haavit viuhuen, ilman isää en ees tietäis että Suomessa on niin kauniita perhosia, ”kehrääjiä ja kiitäjiä”. Me pelattiin korista pihalla ja iskä auttoi naapurin poikia mopojen rassauksessa kun niiden omat isät eivät viitsineet käsiään liata. Iskällä oli vanhempiensa kanssa myös ravihevosia, joskus käytiin viemässä niille kuivia leipiä ja sokeripaloja sai antaa ihan omasta kädestä. Muistan kyllä hämärästi sen toisenkin puolen kun isää näki aika harvoin kun olin ihan pieni, se oli paljon töissä vanhempiensa urheiluliikkeessä. Tuli lama ja konkurssi. Yht`äkkiä ei ollutkaan enää kiire mihinkään. Tuli paha paniikkihäiriö, isä ei liikkunut kymmeneen vuoteen omaa pihaa kauemmaksi. Ihmiset luulivat että meidän rakas isä oli kuollut, ei se ollut, fyysisesti ainakaan.Katsoin google-mapsilla että isän reviiri oli kymmenen vuotta n.250metriä suuntaansa, hyvinä päivinä.

Olihan se olut maistunut viikonloppuisin aiemminkin mutta nyt se lähti käsistä. Muisteltiin isän kanssa että joka ilta tais mennä iltaoluet, viikonloppuisin enemmän. Isän mukaan kaljat toi rentoutusta johonkin, siltä se silloin tuntui. Fiksumminkin ois voinut rentoutua näin jälkikäteen mietittynä. Kaljat ja paniikkihäiriö eivät olleet hyvä kaveri keskenään. Alkoholi pahensi piilevää masennustakin.
Isä kykeni joskus harvoin lähtemään kaljan voimalla läheiseen kuppilaan, hyvin harvoin mutta välillä. Kääntöpuoli oli se että alkoholi pahensi ja lisäsi paniikkikohtauksia mutta toisaalta isä koetti alkoholia käyttämällä rentoutua jottei kohtauksia tulisi mikä ei lopulta toiminut, toimi hetkellisesti ...joskus.

Muistan miten mua otti päähän iltaisin se kaljapullon korkin sihahdus ja se haju mikä levisi olkkarista. Iskä yritti juoda piilossa, kaatoi lasiin tai laittoi pulloa nojatuolin taakse. Vaikkei isä juonut aina paljoa kerrallaan niin kyllä mä tajusin ettei se normaalia ollut juoda joka ilta kaljaa. Äiti varmaan sääli isää. Se oli nähnyt niitä paniikkikohtauksia niinkuin minäkin. Iskä ei oikeasti päässyt kotoa mihinkään. Sanotaan että alkoholistilla on aina alkoholin käytön mahdollistaja elämässään, silloin se oli isälle äiti. Ei äitikään mikään absolutisti ollut mutta se sentään kävi töissä, välillä kahdessakin. Hoiti kaikki asiat kodin ulkopuolella kun isä oli sairastunut. Jokuhan ne kaljatkin kantoi. Toki se kaikki vaikutti avioliittoon, tuli ero. Mutta eihän se isä sieltä päässyt mihinkään lähtemään. Ammattilaisia ravasi kotona mutta tilanne vaan paheni, juominen paheni. Iskä oli hyvä puhumaan, terapeutti ois varmaan tarvinnut itse terapeuttia kun isä oli puhunut sen pyörryksiin. Isä yritti hallita juomistaan toisella riippuvuudella, pelaamalla uhkapelejä. Tai sitten se oli vaan oikeastaan se ainoa sisältö elämässä mikä toi jännitystä kotiin kaljan lipittämisen ohella? Niin, olihan isällä myös kolme tyttöä siellä kotona ja koirat mutta viis niistä? Puhuttiin monesti äidin kanssa että pitäs vaan itse lähteä että ei se muuten koskaan parane, ei tajua mihin tilaan on itsensä päästänyt. Tai mihin tilaan me on se päästetty. Jälkikäteen isä on sitä mieltä että paniikkihäiriö johtui kaljan juomisesta eikä mistään muusta. Jos ero ois tullut aiemmin niin ois säästytty paljolta pahalta mutta elämä menee niinkuin se menee. Tikulla silmään sitä joka vanhoja muistelee.

Isä päätti tappaa itsensä kun ei enää jaksanut. Onneksi hätähuutona oli asiasta kertonut ja me saatiin se äidin kanssa pakkohoitoon. Alkoholistiahan ei muuten saa hoitoon ellei hän ole uhannut tappavansa itseään tai jotakuta toista. Kuukausi sitten koetettiin erästä toista ihmistä saada hoitoon niin hoitohenkilökunta sanoi että hoitoon pääsee käytännössä kun on veitsi omassa rinnassa jos ei itse vaatimalla vaadi hoitoa. Silloinkaan ei aina saa apua heti mikä olisi ehdottoman tärkeää alkoholistin tilanteessa. Mielestäni alkoholistin juominen on kuitenkin itsensä ja läheistensä vahingoittamista, hidas itsemurha.

Pakkohoidossa isän silmät aukenivat ja alkoholittomuus hävitti paniikkihäiriön oireet lähes täysin. Äiti ja me lapset pystyimme alkaa ajattelemaan myös omaa elämäämme ja isä muutti toiselle paikkakunnalle. Olin esikoislapsena toivonut vanhempieni eroa jo kauan koska olin nähnyt että ei ole kenenkään etu olla huonossa parisuhteessa. Ikäväkyllä sinä päivänä kun isä muutti kotoa pois alkoi hänen jyrkistä jyrkin alamäkensä. Äiti oli jatkanut omaa elämäänsä, henkisesti he eivät olleet yhdessä varmaan vuosikausiin. Se oli hyvä syy alkaa kumota alkoholia roppa kaupalla.

Isä oli kuitenkin täysin pihalla kaikesta kodin ulkopuolella tapahtuvasta elämästä kuten kaupassa käynnit, virasto-asiat jne ja maailma oli muuttunut paljon kymmenessä vuodessa. Isä alkoi juoda, joi kaksin käsin. Siinä meni kuusi vuotta. Isän sanojen mukaan kuuteen vuoteen ei mahtunut montaa selvää päivää ja nekin olivat krapulapäiviä! Isä jumiutui eroon, äidillä oli uusi mies jota oli hyvä syyttää kaikesta vaikka tosiasiassa mikään ei ollut hänen vikansa. Kuusi vuotta kuuntelin niitä puheluita kun isä haukkui äitiä kännissä. Isä saattoi soittaa tunnin päästä eikä muistanut enää edellistä puhelua. No taas puhuttiin erosta ja äidistä ja uudesta ukon paskiaisesta joka oli pilannut kaiken. Aina en jaksanut vastata mutta usein vastasin koska isä oli myös sekaantunut sellaisiin ihmisiin jotka saattoivat olla vaarallisia, osa istui välillä linnassa ja osa kuoli matkan varrella. Olin siis myös todella huolissani isästä. Kerrankin muistan kun isä soitti minulle että ”Jos musta ei kuulu mitään kymmenen minuutin sisällä niin soita tänne poliisit ja ambulanssi” samalla puhelun taustalta kuului kun joku pyrki ilmeisesti kirveellä läpi ulko-ovesta.

Joskus puhuin isän ”kavereiden” kanssa puhelimessa ja he kertoivat miten isä oli taas jossain tapellut ja hampaat vaan oli lennelleet ja kenkiä etsitty myöhemmin ruusupuskista. En mä tuntenut sellaista isää ollenkaan, eihän mun isä tehnyt pahaa kärpäsellekkään! ”Kaverit” kertoivat että isän lääkkeet eivät sopineet viinan kanssa alkuunkaan yhteen. Siitä kuulema johtui kun puolessa tunnissa isän selvä puhe oli muuttunut sellaiseksi puuroksi etten saanut sanastakaan selvää. Hitto mua otti nuo ”kaveritkin” niin päähän, lähinnähän niitä kiinnosti isän seura päivänä kun korvaukset tippui tilille ja sitten joikin koko juopporemmi taas hetken hyvin. Isä kertoi että se juotti kellä oli rahaa ja toisena päivänä juotiin toisten piikkiin. Velkaa kertyi, myös väärille tyypeille. Sitten kun sitä ei ees kännissä muistanut mitä oli keltäkin velaks ottanut niin maksettavahan se oli vaikkei koko velkaa muistanut ottaneensa. Parempi oli maksaa kun itkeä ja maksaa. Kun isä muutti myöhemmin täysin yllättäen pois kyseisestä kaupungista eivät nuo kaverit kuulema kauaa perään soitelleet ja kuulumisia kyselleet, sellaisia kavereita! Eräs toinen alkoholisti kertoi että usein ”tilipäivänä” noita trokareita istui useampikin siellä kämpillä, toinen päivä milloin sohvalla oli tungosta oli se kun koitti lopettaa juomisputken. Ironista sinänsä että usein trokari on kuulema itse entinen alkoholisti. Tai siis alkoholistihan on aina alkoholisti mutta tarkoitan raitistunutta alkoholistia. Luulisi että kun on kokenut sen helvetin mitä juominen tuo elämään niin ei haluaisi sitä samaa kenellekkään. Päihdekuviot jatkuu mutta eri näkövinkkelistä. Tietää toisen heikoimmat hetket tarkalleen ja osaa vedellä oikeista naruista. Sikamaista.

Loppuaikoina isä kuulema joi mitä vaan eikä jaksanut välittää vaikka hänelle oli kerrottu että ”viron viinapulloissa” ei ollut viinaa nimeksikään vaan pohjan kautta oli ruiskutettu sisälle jotain paskaa. Olin kauhuissani mutta en voinut mitään asialle. Sadat kerrat olin puhunut siitä miten voisin viedä isän hoitoon ja itkenyt vanhan isäni perään. Kirosin ja haukuin, uhkailin että laitan välit poikki. Koskaan en laittanut ainakaan pitkäksi aikaa koska ei isällä oikein enää ollut muita kuin minä. Pelkäsin että se on isälle liikaa jos minäkin jätän hänet, tiedätte mitä tarkoitan. Alkuun laitoin isälle rahaa, milloin muka ruokaan ja milloin mihinkin. Kurkusta alashan ne kaikki meni ja hyvin pian ymmärsin olla vippaamatta penniäkään. Vein kotoani 45km:n päästä ruokakasseja sitten siitä edestä, yhdenlainen juomisen mahdollistaja se olin minäkin aikani kunnes mulle riitti. Isän vanhemmat asuivat samassa kaupungissa kuin mihin isäni muutti. Voi heitä poloisia. Mummoni sanoi minulle usein ”hän on silti minun lapseni” kun isä oli taas ryssinyt. He olivat nyt niitä juomisen mahdollistajia kun äitini ei enää ollut. He tiesivät sen mutta ehkä se oli sääli mikä esti ajattelemasta loogisesti.

Isästä oli tullut sellainen ”puliukko” joita pelkäsin lapsena. Isä näytti, kuullosti ja haisi sellaiselle. Muistan kun kirjaimellisesti juoksin ”puliukkoja” karkuun, tuntui pahalle ajatella että joku lapsi tekee ehkä nyt niin mun isän takia. Aiemmin isä oli ihminen joka ”kulki rätti kädessä” eli kaikki meidän kotona oli putipuhdasta ja järjestyksessä. Kuulakärkikynätkin oli pöydällä rivissä ja muistan kun söin esimerkiksi aamiaisella paahtoleipää niin isä oli tiskirätin kanssa pyyhkimässä pöydältä murusia pois vielä kun leipää oli puolet jäljellä. Isä yökki kun roskikseen oli kertynyt roskia ja vaihtoi tilalle vähän väliä uuden.


Nyt isä ei päästänyt minua enää kotiinsa koska se oli ns.juoppokämppä ja näyttikin juuri siltä. Kun kuusi vuotta sinne muuton jälkeen hain sieltä hänen henkilökohtaisia tavaroitaan alkoholisteille tarkoitettuun tukiasuntoon en voinut kuin itkeä ja pyöritellä silmiäni sen läävän nähdessäni. Asunnossa oli parveke mutta lattiat olivat täynnä tupakan tuhkaa. Pöydät notkuivat tyhjistä Viron viinapulloista ja halvoista viineistä. Omatekoinen viinisanko lemusi makuuhuoneessa ja sänky näytti siltä etten nukuttaisi siinä koiraakaan. Olin järkyttynyt, lievästi sanottuna. Vaatekaapeissa oli edelleen vaatekasseja purkamatta, ne oli siis olleet purkamatta siellä KUUSI VUOTTA! Jääkaapissa oli tuopillinen vettä ja valot. Mun ihanasta isästä oli tullut rapajuoppo. Meinasin ottaa asunnosta kuvia jotka näyttäisin isälle jonain aurinkoisena päivänä kun hän on raitistunut. Näky oli kuitenkin niin järkyttävä etten ottanut kuvan kuvaa. Kukaan ei haluaisi muistella tuollaista elämää. Iskä kyseli myöhemmin asuntoon jääneistä tavaroistaan ja kun muistuttelin millaisessa kunnossa asunto oli niin ei isä tuntunut oikeasti käsittävän missä tilanteessa oli ollut. Hän oli ehkä niin turtunut siihen elämään ja asioihin. Isäni ei välittänyt enää edes omasta ulkonäöstään, hän laittoi päälle ihan mitä vaan, siis ihan mitä vaan. Se ei ollut mun isän tapaista ollenkaan.

Me koitettiin silti nähdä välillä, nuorempi siskoni oli tosi pieni joten ehkä hänen takiaan. Ronja ikävöi isää ja itki usein iltaisin. Äiti itki kun ei tiennyt mitä olisi vastannut kysymykseen ”Miksi isi ei enää soita mulle ollenkaan kun ennen soitti jokainen ilta? Eikö sillä oo mua enää ikävä?” Olihan isillä ikävä, niin se ainakin hoki jokaisessa puhelussa mutta koska se oli usein niin kännissä niin se ei ehkä kyennyt soittamaan. Oltiin myös karjuttu sille lukuisia kertoja että kännissä ei tarvii pienelle lapselle soittaa, noh, eipä se isä ikinä ollut selvinpäin. Koskaan mä en kuitenkaan ole oikeasti epäillyt sitä etteikö isäni rakkaus meitä lapsia kohtaan olisi todellista ja vahvaa. On se. Isäni vei vuosiksi tuo kavala sairaus, alkoholismi.

Eräs vuodenvaihde oli todella paha. Pappani joka on erittäin vanha ihminen oli etsinyt isääni lukuisia kertoja eri juoppoasunnoista ja löytänyt isäni henkihieverissä. Isä joutui teho-osastolle ja meinasi kuolla alkoholimyrkytykseen ja hoitamattomaan keuhkokuumeeseen. Isä heräsi teholla ja sanoi minulle yhden asian ”Hakisitko mulle heti viinipullon ja tupakkia?”. Isä oli teholla ja juuri meinannut kuolla ja ainoa asia mitä hän mietti oli tuo. Olin niin pettynyt, äkäinen ja surullinen! Isä laitettiin kotiin terveyskeskuksen vuodeosaston kautta ja isä käveli suoraan Alkoon. Isä oli alle 50-vuotias mutta käveli rollaattorilla kuin vanhat papparaiset koska oli juonut jalkansa. Viikko niin isä oli takaisin teholla. Menimme vanhemman pikkusiskoni kanssa isää katsomaan. Isä oli remmeissä istuvassa asennossa ja limaa imettiin pois hengitysteistä kun isä itse oli niin poissa pelistä. Isä ei edes avannut silmiään mutta puristi vähän kättäni kun kerroin hänelle että hänestä tulee pappa ja on aika ryhdistäytyä papan rooliin. Lääkärit sanoivat ettei isä välttämättä selviä ja jos selviää ja jatkaa juomista niin kesän jälkeenn minulla ei enää ole isää.

Isän maatessa teholla päätin että nyt se ukko lähtee hoitoon. Otin yhteyttä hänen kotikuntansa sosiaalityöntekijään joka ohjasi minut päihdetyöntekijän puheille. Hän tunsi isäni ja ymmärsi minua hyvin. Hän oli sitä mieltä että ainoa asia mitä voisimme läheisinä vielä koettaa isäni hyväksi olisi täydellinen yhteydenpidon katkaiseminen jos ei isä lähde hoitoon. Toisaalta hoitoon lähteminen pitää tulla alkoholistin omasta halusta parantua eikä sinne tule lähteä toisten mieliksi. Olimme niin väsyneitä, me lapset ja isän veli ja vanhemmat että päätimme että näin toimitaan. Kun isä oli pääsemässä kotiin niin kerroimme hänelle kylmät faktat siitä että jos hän ei lähde hoitoon niin välit katkeaa koska me emme enää henkisesti jaksa. Hän mietti asiaa ja täydeksi yllätykseksi sanoi että on valmis hoitoon! Isäni ei ollut koskaan ollut missään alkoholiongelmaisten hoidossa mukana, ei minkäänlaisessa. Päihdetyöntekijä sanoi että sitä suurempi mahdollisuus hänellä on päästä kuiville.

Tukiasunto oli oikeastaan ainoa sopiva ratkaisu tähän tilanteeseen koska jos isä olisi jäänyt kotiinsa ja juomapiiri olisi ollut siinä ympärillä vanhaan tapaan niin mikään ei taatusti olisi muuttunut. Isä on niin hyvä puhumaan että se ois jossain a-klinikan ”Hei olen alkoholisti”-ryhmissä varmasti vielä väittänyt vaan ettei tavallaan kuitenkaan ehkä oo alkoholisti mutta jostain kummansyystä käy kokoontumisissa. Toisaalta sellainen vertaistuki ois ollut kova juttu tuon tukiasumisen rinnalla, sellaista ei kuitenkaan järjestetty ja tuo tukiasunto oli monen kilometrin päästä keskustasta, syystä.

Koetin puhua päihdetyöntekijälle että isä on saatava tukiasuntoon samantie sairaalasta tai hän on hetkessä kännissä kuin käki eikä häntä oteta vastaan asuntolaan. Paikka ei ollut heti isän käytettävissä koska hoitoon pääseminen velvoitti käymään kotikunnan sosiaalityöntekijän juttusilla ”Haluatko sinä todella ottaa tämän avun vastaan”. No niinhän siinä kävi että isä heitettiin sairaalasta ulos kun veriarvot oli hyvät eli ”mies on kunnossa” ja alkon kautta kotiin. Parit paukut naamaan että pystyi mennä ”palaveriin”. Minä olin ihan varma että juttu on nyt pilalla eikä isä enää lähde mihinkään kun on pari paukkua ehtinyt jo kumota ja kuppi kallistuu mukavasti ja liian helposti. Isä oli kuitenkin vielä ”selvinpäin” omassa mittarissaan joten sain loistoidean hakea isän ”turvaan” luokseni seuraavaksi yöksi koska huomenna hänet voisi viedä tukiasuntolaan. Isä suostui. Matkaan isän luo meni noin tunti ja hän oli ehtinyt vetää siinä ajassa jo niin isot humalat ettei meinannut pysyä pystyssä. Isän kaverikin oli tullut paikalle eikä meinannut millään uskoa että iskä ois mihinkään lähdössä, naureskeli vaan. Tiesin että isä halusi lähteä kun isä alkoi itkeä ja katsoi minua silmiin ottaen mua käsistä kiinni. Isää pelotti ja juominen oli ollut ainoa asia miten hän osasi toimia missään tilanteessa. No sain kuin sainkin isän vietyä tuonne tukiasuntoon kuitenkin seuraavana päivänä.

Asunnossa oli kuulema nollatoleranssi ja siellä oli alkoholi-ja huumeriippuvaisia sekä vankilasta vapautuneita ihmisiä. Oikein mukavan oloista sakkia ja ihan kivat tilat järven rannalla. Vuokra oli melko kova yhdestä pienestä huoneesta eikä hintaan kuulunut kuitenkaan minkäänlaisia päihdetyöntekijöiden tapaamisia tms. Oli siellä kaksi ohjaajaa joista toisella oli jo kova kiire eläkkeelle eikä näyttänyt kyllä mikään muu enää kiinnostavankaan. Heidän ammattinimikkeitään en tiedä. He kävivät välillä paikalla, öisin ei ollut valvontaa ja sen huomasi. Yksi työllistetty oli talon ”vanha asukas” ja ilmeisesti hän hoitikin talkkarin hommia hyvin, ellei ollut kännissä.

Omien sanojensa mukaan isä nukkui kaksi viikkoa. Toisena iltana isälle tarjottiin siellä ekan kerran viinaa. Isä kertoi että porukka on kokoajan ihan kännissä ja henkilökunta tietää. Humalassa olemisesta piti saada varoitus ja piti poistaa alueelta. Näin ei kuulema kuitenkaan ollut. Olin pettynyt, käytännössä talo oli täynnä juovia alkoholisteja ja kaksi työntekijää jotka eivät hennoneet tai viitsineet pitää rotia talossa. Olin yhteydessä työntekijöihin ja sanoin että on aika kurjaa toimintaa jos isä on oikeasti sitä mieltä että haluaa raitistua ja muut onkin siellä kännissä. Tästä vielä maksettiin. Vanha kämppä oli irtisanottu ja rojut kaatopaikalla. Isä oli kuitenkin päättänyt olla ilman viinaa eikä juonut vaikka muut joi. Me käyttin siellä välillä kylässä ja näin itsekkin kun porukka oli päissään nollatolernssi-tuvassa. Kyllä pisti vihaksi! Kun joku lääkeriippuvainen alkoholisti varasti isän reseptilääkkeet isän huoneesta niin hänelle riitti. Isä pakkasi vaatteensa ja meni vanhempiensa nurkkiin. Vuoden isä oli tuolla kirjoilla eikä juonut tippaakaan. Lopulta isä muutti isovanhempieni luokse virallisesti kun he olivat niin huonokuntoisia että isän apu oli tarpeen arjessa ja isälle järkevä tekemien oli hyvästä pitämään ajatukset poissa alkoholista.

Reilu vuosi raitistumisesta isä retkahti. Tuo vuoden rajapyykki on kuulema aika yleinen retkahdusvaihe. Isä lähti käymään vanhassa kotikaupungissa ”kaveria moikkaamassa” ja siinä hurahti viikko kosteissa merkeissä. Isä sanoi että ”en oo juonut kun kaljaa”. Kalja ei viissiin oo niin paha kuin kotitekoiset..heh... No onhan se tavallaan totta mutta alkoholistille ei käy minkään sortin alkomahooli, ei sitten mitenkään päin eikä milloinkaan ja kyllähän isä sen tiesi. Kun tuolta reissulta kotiutui niin ”tulipahan palautettua mieleen mitä ei oo ikävä”.

Nyt tulee pari vuotta raitistumisesta ja mä oon saanut mun isän takaisin. Toki viinan huuruiset vuodet ovat jättäneet jälkensä isään mutta enää mun ei tarvii jännittää sössöttääkö isä puhelimessa jos vastaan eikä sitä pysyykö hän pystyssä isänpäiväkahveilla mummolassa. Toki en luota siihen etteikö isä ikinä enää joisi, saattaa juodakkin. Oon silti tyytyväinen tästä päivästä. Isä aina muistuttaa että hän on kuitenkin itse se joka päättää juoko hän vai ei. Tarkoittaen sillä sitä että jos hän juo niin se ei ole kenenkään toisen syy. Kun kysyin isältä lupaa kertoa hänestä tässä bloggauksessa niin isä toisti sitä että jokaisen alkoholistin on törmättävä kovaa siihen omaan pohjaansa ja ryvettävä siellä että ymmärtää tilansa. Päätös raitistumisesta on lähdettävä omasta itsestä. Joillain se pohja on ikävä kyllä arkun pohja.

Hyvin usein alkoholisti paikkaa alkoholiriippuvuutta jollain toisella riippuvuudella. Isänikin oli aiemmin riippuvainen työnteosta. Juomisen jälkeen uhkapeleistä mutta kun nyt tiedostaa tilanteensa niin pitää tarkat raamit pelaamisessaan. Yksi piirre mihin olen usein törmännyt alkoholisteja tai heidän läheisiään kuunnellessani on tuon ongelman perinnöllisyys. Monen alkoholistin oma vanhempi oli alkoholisti. Niin myös meillä, isäni isä on raitistunut alkoholisti. Äitini isälle kuppi kuulema maistui myös liikaa, sanotaan että nainen ottaa rinnalleen miehen joka jollain tapaa muistuttaa häntä omasta isästään vaikkei hän sitä myönnäkkään.

Usein alkoholiongelmaisen miehen rinnalla on nainen jonka lapsuudessa käytettiin alkoholia väärin. Joskus naiselle itselleenkin muki maistuu, se on ikäänkuin aina ollut siinä arjessa joten on luonnollista että viina virtaa? On ehkä vaikea käsittää kun toinen ei pystykkään lopettamaan juomista viikonlopun jälkeen vaan tasottavia tarvitaan vielä myöhemminkin. Toinen taas ei ole koskaan tiennyt millaista alkoholistin elämä todellisuudessa voi pahimmillaan olla, saattoi vaan ajtella että no se vaan juo paljon, kyllä mä sellaisen kestän. Kumppani ehkä vähättelee puolisonsa juomista koska ”tietää ihmisestä sen toisenkin puolen” , hyvinä ajanjaksoina kaikki saattaakin olla hyvin.

Eräs minulle läheinen alkoholisti toimi pitkään niin että kun hän ei ollut täysin viinan pauloissa niin hän juoksi pää märkänä paikasta toiseen, hoiti asioita, itseään ja auttoi toisia kaikessa missä vain pystyi. Oli kova ja hyvä tekemään töitä, ahkera ja reipas. Ulkopuolisen silmin hän paikkasi sitä menetettyä aikaa minkä hän vietti muki kourassa sohvan pohjalla, eristyksissä maailmasta. Ehkä se oli häpeää ja sitä että koetti taas saada elämästä kiinni. Näytti toisille ja itselleen että pystyi toimimaan ja tekemään, elämä oli hetken kuten muillakin läheisillä. Kunnes se tunne iski, viinan himo. Se himo on kuulema niin suuri että ulkovaatteet saattavat jäädä naulakkoon kun on vaan lähdettävä juomaan. Sitä ennen jokainen hetki on on ollut enemmän ja vähemmän taistelua himoa vastaan kunnes oksa katkeaa ja se on menoa taas. Sitä läheiset eivät aina tiedä. Jotkut alkoholistit kuulema koettavat juoda ”normaalisti” ja säännöstelevät juomisiaan. Katsovat kellosta milloin voi korkata seuraavan kaljan ja laskevat korkeista montako on juotu. Kun tehdään paukkua niin lasi täytetään vaan tiettyyn kohtaan asti. Kunnes kontroli taas pettää.

Läheisille on tuttua piilopullot ja riidan haastamiset. Ensin on seesteinen kausi kun kaikki hyvin, sitten alkaa pinnaa kiristää ja sitten lähdetään juomaan vaikka keksimällä riita joka on hyvä tekosyy lähteä. Jossain vaiheessa alkoholisti ei ehkä enää edes jaksa keksiä tekosyitä juomiselleen vaan lähtee vaan. Läheisillä on kova huoli ja samalla viha nostaa päätään. Mitään et voi alkoholistin kanssa suunnitella koska lupauksiin ei voi luottaa. Kuinka ottaa asuntolaina yhdessä kun toinen juo työpaikkansa eikä rahaa tulekkaan enää säännöllisesti kuin toiselta laskujen maksajalta. Ei voida sopia menoja edes parin tunnin päähän koska viina saattaa viedä siinä välissä. Tai no voithan sopia mutta saatat joutua pettymään.

Pikkuhiljaa kuvioihin astuvat valehtelut. Myös läheiset saattavat huomata että valehtelevat alkoholistin puolesta kun esimerkiksi sukujuhlissa yksi puuttuu joukosta. On helpompi sanoa että hän on kipeä kuin että et tiedä missä hän on jo viikon ryypännyt ja ettet todellisuudessa edes tiedä tuleeko hän koskaan elävänä takaisin. Vaikka toisaalta helpottaisi kun kaikki tietäisi, ei tarviis salailun taakkaakin kantaa. Sitten pitäis kyllä jaksaa kuunnella sitä miten tollainen kumppani on hirveä, kamala ja kauhee ja että sä ansaitsisit paljon parempaa kuin sen. Ne ei ehkä ymmärtäisi että näät alkoholistissa sen toisenkin puolen, sen ”vanhan hänet” tai ryyppyputkien välissä olevan ihanan ihmisen. Ymmärrät kyllä että ois ihan oikeutettua lyödä hanskat tiskiin mutta kun se pieni toivon ripaus kuitenkin on että ehkä hän ei jonain päivänä enää juo?

Mun oli vaikeaa olla unohtamatta millainen isä mulla oli lapsuudessa ja nuoruudessa. Se ei ollut yhtään sama isä kuin tuon kuuden kostean vuoden aikana. Vaikka mä ajattelin että iskä on niin pohjalla ettei se sieltä kyllä enää nouse niin silti mulla oli aina pieni toivo siitä että se helvetti joskus laantuu ja olin sanonut että jos hän haluaa jonain päivänä yrittää lopettaa niin lupaan aina siinä auttaa jos vain jotenkin voin. Jos isä ei ois lähtenyt hoitoon sinä eräänä päivänä niin oisin kyllä oikeasti laittanut varmaan välit poikki. Olin niin väsynyt itkemään, huolehtimaan ja murehtimaan. Pettymään ja suuttumaan. Kuuntelemaan selityksiä ja katkeraa kännisen puhetta. Osa minusta vihasi sitä kun isä kertoi aina rakastavansa mua koska vaikka tiesin sen olevan totta niin se ei tuntunut lähellekkään siltä. Isä oli satuttanut mua henkisesti niin paljon. Uskon että isä ymmärsi mun puheesta että oon tällä kertaa tosissani ja kaikki muutkin läheiset oli samaa mieltä. Musta oli tulossa äiti ja isästä pappa, sillä oli taatusti oma osuutensa että kävi niin että isä lähti juomispiireistä pois. Sen jälkeen kun isä sanoi haluavansa oikeasti koettaa raitistua ja jätti viinan taakseen, olen täysin sitä mieltä että kuka tahansa voi raitistua vaikka olisi möyrinyt kuinka pohjamudissa. Se on vain omasta tahdosta kiinni mutta apua on otettava vastaan. Harva pystyy raitistumaan yksin vaikka haluaisi.

Alkoholisteja on kahden tyyppisiä, kausittain juovia ja jatkuvasti juovia. Esimerkiksi jokin iso elämänmuutos voi laukaista juomisen eli esimerkiksi ero kumppanista, läheisen kuolema tai työpaikan menetys. Joskus siihen ei tarvita sen suurempaa syytä kuin viinan himo yksinään vaikka kaikki olisi sinänsä hyvin. Olet saattanut sopia että illalla nähdään ja lähdetään elokuviin mutta parin tunnin kuluttua puhelin ei enää vastaa ja menee viikko jos toinenkin kun tuttava ilmoittelee itsestään häntä koipien välissä. Uskon ettei alkoholisti oikeasti pysty aina itse valitsemaan. Tai ainakin tuntuisi jotenkin hullulle että esimerkiksi eräs tuttavani joka ei ollut keski-ikään mennessä käynyt Tallinnaa kauempana alkoi juomaan kaksin käsin edeltävänä päivänä ennen aurinkolomalle lähtöä joka oli jo maksettu. Perhe lähti ja mies jäi juomaan ja oksentamaan naapurustossa asuvan ”alan miehen” vierassohvalle. Mahtoi ottaa päähän kun nuppi oli taas selvä mutta ilmeisesti hän ei asialle mitään mahtanut. En tiedä. En ole alkoholisti.

Alkoholismi ei katso titteliä tai statusta. Olen nähnyt kun hyvässä asemassa oleva perheenäiti juo keskellä päivää siideriä vessan piilossa lastentapahtumassa. En ois hänestä uskonut mutta kait se kieli alkoholiongelmasta. ”En ois uskonut” monesta muustakaan. On perheitä joissa kulissit pidetään pystyssä viimeiseen asti kunnes rytisee. Se on todella raskasta läheisille. Moni ajattelee ettei kukaan kuitenkaan ymmärtäisi. Kunhan taas tästä ryyppyputkesta selvitään! Olen tavannut ihmisiä jotka ovat eronneet alkoholistikumppanistaan mutta eivät ole koskaan kertoneet kenellekkään eron todellista syytä, alkoholismia. Olen tavannut alkoholistien lapsia jotka ovat vasta aikuisiällään käsittäneet että oma vanhempi on alkoholisti ja että se on pidetty kaikilta salassa. On ehkä vasta iän myötä ymmärretty etteivät kavereiden vanhemmat juo päivittäin tai ole turpa täynnä jokaisen työviikon päätteeksi.

Jos alkoholistin elämä on vaikeaa niin on se läheisenkin elämä hankalaa. Jos läheinen alkoholistisi juo niin että hän lähtee pois kotoa, sulkee puhelimen ja on reissuillaan päiviä tai viikkoja niin voitte varmasti kuvitella sen huolen. Kuitenkin se ihminen on rakas ja tärkeä vaikka hän on samalla älyttömän ärsyttävä ja saatat tuntea häntä kohtaan suoranaista vihaakin. On vaikeaa unohtaa hyvät hetket ja sulkea ovi läheiseltään. On ihmisiä jotka ovat laittaneet alkoholistiläheiseensä välit poikki kokonaan, on lapsia jotka eivät halua nähdä vanhempaansa tästä syystä tai koko suku on saattanut kääntää selkänsä alkoholistille. Onko tämä oikein vai ei? Minusta jokaisen on tärkeintä huolehtia loppujen lopuksi omasta jaksamisestaan ja hyvinvoinnistaan. Alkoholismi sairastuttaa koko perheen.

Kysyin ystävältäni jolla on alkoholistimies että mitä hänelle kuuluu. Hän purskahti itkuun ja selitti ettei hän tunne enää itseään koska miettii aina ensin mitä hänen miehelleen kuuluu. Hän ikäänkuin eli miehensä kautta omaa elämäänsä. Jos miehellä oli raitis kausi niin nainenkin voi hyvin. Jos oli putki päällä niin naisellakin meni huonosti. Än sanoi ettei enää tiedä mistä tykkää ja mistä ei. Omat harrastukset jäivät ja elämästä tuli eteenpäin suoriutumista. Hän kertoi että kotona ei uskalla enää puhua mistään kun miehellä on kokoajan hermot niin kireällä ja nainen pelkäsi että sysää miehensä pullon luo jos sanoo poikkipuolisen sanankin. Ystäväni oli soittanut miehensä pomolle maanantai-aamuna ja valehdellut miehen olevan sairas. Muuten olisi mennyt työpaikka, taas. Kun kyseessä olisikin vain miehen omat raha-asiat mutta kun oli niitä yhteisiäkin menoja joten pakko niistä oli koettaa huolehtia jotenkin kun toinen ei kyennyt. Koetin sanoa ettei tuollaista tarvitse jaksaa jos ei mies ymmärrä tai halua apua tilanteeseen. Samalla ymmärsin kyllä ystävääni enemmän kuin hyvin vaikkei minulla alkoholistimiestä ole itselläni ollutkaan.

Alkoholi siis vaikuttaa paljon sosiaalisiin suhteisiin siinä missä tietenkin aiheuttaa myös terveydellisiä ongelmia kuten hikoilua, keskittymiskyvyttömyyttä, ärtyneisyyttä, sydämen tykytystä, unettomuutta, janon tunnetta, ruokahaluttomuutta, ripulia, suolen huonoa toimintaa ja ummetusta, yleiskunnon laskua ja ennenaikaista vanhenemista.
Alkoholin runsas käyttö usein tuo mukanaan myös elimellisiä sairauksia kuten rasvamaksaa, myöhemmin alkoholihepatiittia ja maksakirroosia tai aivomuutoksia, joilla voi olla dramaattisia vaikutuksia muun muassa tasapainoaisteihin ja esimerkiksi näkökykyyn hämärässä. Alkoholi altistaa myös monille syöville. Sydänkohtausriski kasvaa ja usein alkoholistit kärsivätkin sydänoireista. Läheiset saavat pelätä milloin pumppu ei enää kestäkkään seuraavaa krapulaa.

Vaikka keho alkaisi oireilla sen mukaan että viinan käyttö olisi syytä lopettaa, ei sekään aina riitä alkoholistille syyksi koettaa irroittaa alkoholin ote itsestään. Läheiset kokevat syystäkin turhautumista ja alkoholisti ei puolestaan uskalla tai tohdi kertoa vaivoistaan kenellekkään koska ne ovat itse aiheutettuja.

Myös alkoholipsykoosin vierestä seuraaminen on läheiselle kamalaa, viimeistään siinä vaiheessa on soitettava paikalle apua kun huoli toisesta on kestämätön. Yksi alkoholipsykooseista on juoppohulluus eli delirium, joka voi seurata runsaan juomisen äkillisestä loppumisesta. Delirium iskee yleensä parin päivän kuluttua alkoholin kiskomisen lopettamisesta. Tavallisimpia oireita ovat aggressiivisuus, sekavuus ja pelottavat hallusinaatiot, joita ovat etupäässä visuaaliset näyt eli "pikku-ukkojen" näkeminen. Tuttavani kertoi että oli tosiaan nähnyt noita pieniä vihreitä tinasotilaita vipeltämässä pitkin rintaansa ja vaikka niitä kuinka huitoi pois niin aina niitä tuli lisää.

Toinen yleinen aistiharha on formikaatio, jolloin ihminen tuntee syöpäläisiä ryömivän ihollaan. Deliriumiin voi kuulua myös epileptiset kohtaukset ”krampit”. Alkoholistit kuulema koettavatkin lopettaa juomisen pikkuhiljaa jotta välttyisivät tuolta deliriumilta. Toinen alkoholipsykoosin muoto, alkoholiaistiharhaisuus, ilmenee elävän tuntuisina aistiharhoina mutta itse deliriumia siihen ei taas kuulu. Pitkäaikaiset oireet, kuten levottomuus ja univaikeudet voivat jatkua jopa puoli vuotta, jonka seurauksena sorrutaankin helposti juomaan päästäkseen oireista eroon. Jos et ole nukkunut moneen vuorokauteen niin on melko helppoa tarttua pulloon ja vetää pää täyteen jotta saa unen tulemaan. Alkoholisti saattaa olla täysin tietämätön mikä kuukausi, päivä tai vuorokauden aika on kyseessä.

Jotkut alkoholistit käyttävät lääkkeitä lievittääkseen juomisputken päättymisestä aiheutuvia ongelmia kuten esimerkiksi unettomuutta. Saatetaan alkaa käyttää rauhoittavia ja piristäviä vuoronperään kun pillereillä ikäänkuin koetetaan täyttää alkoholittomuuden tuoma aukko tasaamalla olotilaa. Nopeasti ollaankin lääkeriippuvaisia mikä ei taatusti ole ainakaan helpompi riippuvuus kuin alkoholiriippuvuus. Lääkeaineiden lopettamiseen saattaa liittyä voimakkaita vieroitusoireita jotka voivat olla jopa hengenvaarallisia. Nykyään on kuulema hyvin yleistä että alkoholistilla on myös lääkeriippuvuus. Tähän on saatettu ajautua ikäänkuin vahingossa.


Olin kerran erään alkoholistin mukana terveyskeskuksessa kun hän halusi katkaista ryyppyputken. Hoitaja pisti persukseen b-vitamiinia ja lääkäri torui äkäisesti kuin pientä lasta ”vai on sydänoireita, no ei tuo pämppääminen kyllä yhtään auta asiaan”, ai ihanko lääkäri uskoi ettei tuo alkoholisti sitä tuntenut jo nahoissaan kun oli juonut kuukausi tolkulla niin että kun heräsi niin joi niin kauan kaksin käsin että sammui taas. Siitä on hauskuus kaukana. Nyt hän oli kuitenkin siellä ja halusi lopettaa putken mutta sai piruilua vastineeksi. No tarkkailusta katkolle makaamaan ja viikon päästä kotiin kun veriarvot oli ok eli "mies kunnossa." Sitten olikin hyvä aloittaa uusi putki.

Olen myös saanut huomata sen miten ammattilainen käyttäytyy kun asiakkaana on ”tuttu tapaus” tai ”selvästi alkoholisti”. Lääkäri esimerkiksi hoitaa potilasta kuin liukuhihnalla. Itse koetan ajatella että olisiko mahdollista että juuri tämä kerta olisikin se viimeinen jos lääkäri kertoisi alkoholistille eri vaihtoehdoista? Onko muita vaihtoehtoja kuin katkolta kotiin juomaan ja kuukauden päästä takaisin katkolle? Intensiivisiä hoitojaksoja ei toki saa tuosta vaan eikä tukiasumisyksiköissä ole aina vapaata.


En tiedä muista maista mutta suomalaiset tuntuvat ainakin juovan paljon loma-aikoina esimerkiksi joulun pyhinä ja kesälomalla. On aika karseaa että päihdepalvelut sulkevat ovensa juuri noina aikoina, kun apua eniten kaivattaisiin kun juomista ei saadakkaan poikki ja töihin pitäisi palata. Näin ainakin täällä kotikaupungissani. Lomalla ”mopo lähtee käsistä” ehkä helpommin kuin työpäivien keskellä, toki joillain alkoholisteilla ei ole väliä millään, kun juodaan niin juodaan. Sosiaalialalla varmaan tuuraajia löytyisi että jokainen saa kesälomansa pitää ilman että ovia täytyy laittaa säppiin.


Alkoholismin hoidossa voidaan yhdistää samanaikaisesti sekä lääkinnällistä että terapeuttista hoitoa parhaan tuloksen saamiseksi. Terapeuttisilla hoitomuodoilla pyritään tukemaan muutosta raittiuteen ja auttamaan oppimaan muun tyyppisiä ahdistuksen ja stressin hallintakeinoja kuin alkoholinkäyttö sekä oppimaan muutenkin uusia keinoja säädellä tunteita. Tukea alkoholin käytön lopettamiseen on saatavilla julkisen terveydenhoidon lisäksi sosiaalipuolella päihdehoidon yksiköissä sekä useissa yksityisissä säätiöissä ja järjestöissä, joista tunnetuimpia ovat A-klinikkasäätiö ja Anonyymit Alkoholistit. A-klinikat tarjoavat hoito- ja kuntoutuspalveluita alkoholisteille sekä tekevät ehkäisevää päihdetyötä. Moni alkoholisti on saanut avun A-klinikalta vaikkei olisi koskaan uskonut että siitä on mitään hyötyä.  Alkoholistien läheisille on olemassa Al-Anon vertaistuki toiminta.

Alkoholismin hoidossa käytetään myös esim. mielialalääkkeitä koska alkoholinkäytön lopettamiseen liittyy usein muun muassa masennusta. Tuttu lääke lopettamisen avuksi on myös antabus joka aiheuttaa erittäin epämiellyttäviä oireita pienilläkin alkoholiannoksilla. Reaktion oireita ovat mm. pahoinvointi, huimaus, kasvojen punoitus, sydämentykytys ja päänsärky. Isot alkoholiannokset saattavat aiheuttaa hengitysvaikeuksia, pyörrytystä sekä verenpaineen laskua. Jos alkoholisti ei oikeasti halua lopettaa, hän tuskin lähtee mukaan antabus-hoitoon. Antabusta ei missään tapauksessa saa antaa alkoholistille salaa. Toinen mahdollinen käytettävä lääke on esimerkiksi Naltreksoni joka vaikuttaa aivojen toimintaan vähentämällä juomisen palkitsevuutta. Lääke on alkoholismin hoidossa melko uusi, sillä sen vaikutus todettiin vasta 1990-luvun alussa.

Alkoholisti sanoo ettei mikään voi olla pahempaa kuin pullon kanssa eristäytyminen oman onnen nojaan kun kaikki on menetetty ja pilattu juomisella. Silti alkoholisti ei välttämättä hae apua sairauteensa, se on osa sairautta.


Voisin kirjoittaa aiheesta vaikka kuinka kauan mutta aihe on raskas. Ehkä palaan aiheeseen jonain päivänä. Haluan painottaa etten ole millään tavalla päihdetyön ammattilainen vaan alkoholistin läheinen. Alkoholistien läheinen. Minun mielipiteeni eivät ole pyhä totuus asiaan. Koen asiat omalla tavallani ja tunteisiini vaikuttavat tietenkin myös muut elämässäni kokemani asiat. Jokainen kokee omat kokemuksensa ja tapauksensa omalla tavallaan ja se mikä käy minulle ei välttämättä sovikkaan sinulle. Se että minä olen toiminut jollain tavalla ei tarkoita sitä että sinunkin kuuluisi mielestäni toimia samoin. En halua kirjoituksellani loukata ketään, en puolustella enkä mollata. Tämä on vain osa minun elämääni jonka halusin jakaa. En sano mikä on oikein tai väärin koska en tosiaan tiedä.

Jaa sinäkin osa elämääsi minulle jos siltä tuntuu :)

Minuun saat yhteyden myös fb:n kautta yksityisviestillä tai sähköpostitse [email protected]

viinav.jpg

( kuva lainattu netistä)