Kerron vähän kuulumisia kun pieni mies vetelee sikeitä ensimmäisen kylvyn jäljiltä.


23.11 maanantaina saavuimme sairaalalle käynnistykseen ja lääkäri teki minulle tarvittavat tutkimukset. Hän totesi ettei ballongista olisi hyötyä koska olin jo niin avautunut synnytystä varten. Hänen mukaansa kannattaisi aloittaa cytoteceillä. Sanoin etten halua sille tielle mielelläni lähteä koska pelkään että supistukset rasittavat vauvaa liikaa. Toinen vaihtoehto oli kuulema mennä oksitosiinirasitukseen  ja jatkaa paikkojen kypsyttelyä sillä kunnes puhkaistaisiin kalvot jos vauvan vointi hyvä. Se kuulosti mielestäni lempeämmältä ja turvallisemmalta tavalta.


Olimme sitten jo 9.30 synnytyssalissa ja sain hyvin pieniä annoksia oksitosiinia ja sitä lisättiin pikkuhiljaa tippaan. Supistukset olivat pitkään hyvin laimeita verraten niihin joita minulla oli jo kotona ollut. Harmikseni minun täytyi kuitenkin maata sangyssä enkä saanut liikkua koska anturit eivät piirtäneet kunnolla vauvan sydänkäyrää eivätkä supistuskäyrää jos nousin liikkeelle. Kätilöopiskelija kertoi lääkkeettömistä ja lääkkeelisistä kivunlievitysmahdollisuuksista. Hetken olin jumppapallolla mutta anturit eivät piirtäneet sykkeitä/supistuksia joten nousin pallolta pois. Opiskelija paineli joitain pisteitä selässäni mutta se sattui enemmän kun sen hetkiset supistukset.


Klo 13.00 päätettiin että puhkaistaan kalvot ja nostetaan reippaammin oksitosiinia koska vauvan voinnissa ei näkynyt mitään huolestuttavaa. Minulle sanottiin etten saa edelleenkään nousta sängystä tuntiin koska oli vaara että napanuora luiskahtaisi vauvan ja kohdunsuun väliin. Todella voimakkaat supistukset alkoivatkin pian vesien menon jälkeen ja oli erittäin tuskaista vaan koettaa maata sängyllä. Aiemmissa synnytyksissä olin saanut kovimpiin kipuihin apua lantion heilutuksesta seisaallaan. Tuohon vesienmenoon saakka olin pärjännyt hyvin pelkällä lämpötyynyllä, nyt kipu kävi todella hirveäksi. Opiskelija koetti muistuttaa hengityksestä ja olihan siitä vielä siinä vaiheessa apua kun jotenkin pystyi pitämään itsensä kasassa. Kysyin voisinko saada jotain apua tuskiini kun en saa edes sängystä nousta. Kätilön mukaan paras olisi ottaa epiduraali ja se pitäisi tehdä samantien. Kerroin että minulla on erittäin huono kokemus takana epiduraalista enkä sitä haluaisi. Liljan synnytyksessä se laitettiin ainakin 6 kertaa ennenkuin onnistui ja apua siitä ei kummemmin ollut, oksensin ja päätäni särki. Laitto sattui järkyttävän paljon ja vauvan sydänäänet hävisivät välillä. Kysyin spinaalipuudutuksen perään jonka otin Ellin synnytyksessä. Kätilön mukaan avautuminen oli jumahtanut tuohon 5cm joten jos samaa rataa mennään niin spinaali ei auttaisi loppuvaiheessa synnytystä mutta epiduraalia saisin uusa annoksia tarvittaessa. Kerroin että aiemmin olin avautunut lopun nopeasti, käynnistys saattaisi kuulema kuitenkin olla hyvin eri asia.


Koska minun oli päätettävä asia heti nin päädyin siihen mitä ammattilaiset suosittelivat eli epiduraaliin. Kadun, kadun ja kadun! Laitto sattui taas aivan järkyttävän paljon. Huusin että tunnen anestesialääkärin sormet työskentelemässä (oli jo puuduttanut selän) ja huusin kun piikkiä laitettiin. Huusin kun katetria laitettiin, huusin kun lääkettä laitettiin. Meinasin mennä ihan totaalisen paniikkiin niissä kivuissa ja päätin että jos tästä hengissä selviän niin tirvasen jokaista joka sanookin sanan epiduraali! Selässä salamoi ja samaan aikaan supisti. Kun puudute saatiin laitettua niin se alkoi onneksi pikkuhiljaa tehota. Tunsin vielä pari supistusta kunnes: jumalaton paineentunne ja ponnistamisen tarve! Sanoin että herranjestas mun pitää varmaan ponnistaa. Kätilö epäili kovasti että olisinko hetkessä avautunut viidestä kymmeneen senttiin. Taisin hetken itsekin epäillä kroppaani mutta sitten mainitsin että samoin kyllä kävi Liljan kanssa. Kätilö päätti varulta kurkata tilanteen ja sanoi että ”ponnista kuule vaan, täällä osuu jo ihan just pää käteen”. Muistan miten pelotti alkaa ponnistamaan kun tiesin että kohta käy kipeää. No karkuunkaan ei enää päässyt. Jossain vaiheessa tuntui että kipu ottaa vallan mutta kätilö tsemppasi hyvin että kohta on vauva syntynyt. Ponnistusaika tuntui lähemmäs puolelta tunnilta mutta se oli kestänyt vain KOLME minuuttia! Uskomatonta! Liljalta kesti 35minuuttia, Elliltä 10min. Synnytys laskettiin alkaneeksi kalvojen puhkaisusta koska sitä ennen supistukset olivat mielestäni niin laimeita ettei niitä voinut sanoa synnytyssupistuksiksi. Synnytyksen kokonaiskesto oli siis vain 2h 16min! Aiemmat 15h35min ja 15h40min.

Se tunne kun vauva syntyi ja hänet näytettiin minulle...voih...uskomaton tunne! Huojennus, helpotus, rakkaus. Isi leikkasi napanuoran ja vauva sai tulla tissille. Sanoin isille että ”Enhän kuvittele että näyttää ihan Ellille?” Eetu sanoi ehtineensä huomata jo saman. Lilja näytti pienenä erilaiselta. Ehkä sitä kautta saimme ne terveiset Elliltä, nään aina hitusen pientä enkelityttöäni kun katson ihanaa poikaani. On totta että ehkä ilman Elliä ei olisi tätä pientä prinssiä.

Nyt on kaikki hyvin.

IMG_8130.jpg


Vauva vaikutti oikein hyvinvoivalta enkä voinut olla onnellisempi. Olimme varautuneet siihen että painoarvio voisi heittää alaspäin saamastamme 2500g sen aamuisesta arviosta ja vauva saattaisi tarvita jotain tukea elämän alussa. Kaikki oli kuitenkin oikein mallillaan ja siinä hän nyt söi tissiä kuin konkari! Myöhemmin poju punnittiin ja painoa olikin enemmän kuin osasimme odottaa, 2635g. Pituutta oli 45cm ja päänympärys oli 34cm. Hän sai agparpisteitä 9/9.

Oman lapsen, pienen linnun, kannoin alla sydämen. Nyt onneni on täydellinen, syliini saan ottaa sen.

IMG_8132.jpg

Mitään tukea hän ei ole tarvinnut ja kaikki on sujunut oikein mallikkaasti. Vauva on nostattanut hienosti maitoa ja syö reippaasti. Pääsimme kotiin 24h syntymästä lääkärintarkastuksen jälkeen. Huomenna käymme vielä kontrollissa jossa katsotaan paino yms. Uskon että kaikki on loistavasti koska pissoja ja kakkoja tulee hyvin ja vauva tosiaan viettää paljon aikaa rinnalla.


Kotona Lilja on ollut todella tohkeissaan kun pikkuveli on tullut kotiin. Kun näki vauvan ensikerran niin totesi ”Vauva on syntynyt” ja kertoi vauvalle olevansa ”Lilja Happo”. Piti varmaan kertoa että on isosisko mutta sana meni hukkaan. Halusi heti ottaa vauvaa syliin ja on suukotellut ja pitänyt kädestä. On puettu yhdessä ja tänään vauva otettiin myös mukaan kylpyyn. Vähän Liljaa ihmetyttää jos vauva itkee esimerkiksi vaatteita vaihdettaessa tai pyllyä pestessä, ”mikä vauvalla on”? Lilja on kertonut että kun pikkuveli kasvaa niin se saa tulla Liljan huoneeseen hänen kanssaan ”keikkimään kaikakiekalla” eli leikkimään taikahiekalla. Hyvältä siis näyttää.

Ylpeä isosisko.

IMG_8164.jpg

Atlas tutustuu hienosti perheen pienimpään

IMG_8153.jpg

Vauva tankkaa tissillä iltaisin ja nukkuu yhden pidemmän pätkän sitten aamuyöstä. Vauvan painon vuoksi tulee hänet herättää ruokailemaan 3-4h välein jos ei aiemmin itse herää. Huomenna nähdään miten paino on muuttunut, kotiin kun lähdimme niin paino oli 2564g. Herra on saanut tutin vaikka epäröinkin alkuun sen antamista imemisotteen huonontumisen pelossa. Tutti ei kuitenkaan ole onneksi vaikuttanut siihen. Tutti rauhoittaa hyvin jos en juuri sillä sekunnilla ehdi tissittelyä aloittaa jos esimerkiksi Liljan kanssa on jokin kesken. Vauva on nukkunut yönsä omassa pinniksessään omassa sängyssään. Etäisyys ei kuitenkaan ole pitkä, nään pinniksen omasta sängystäni. Meille toimivin ratkaisu, näin tehtiin myös Liljan kanssa. Nokosia otetaan päivänmittaan iho ihoa vasten siellä sun täällä.

Jätkänpätkä

IMG_8187.jpg

Täällä on siis vauva-arki pyörähtänyt käyntiin oikein mukavasti. Voin keroa että kyllä siinä kyynel vierähti kun lähdettiin kotiin se turvakaukalo heiluen hymyt korvissa...ja kotonakin usein vaan katson poikaa ja kiitän...sitä jotain joka tämän mahdollisti.


Kiitoksia paljon onnitteluista joita on sadellut runsaasti eri puolilta! Kiitos kun olette olleet matkassa tämänkin raskauden ajan, matka jatkuu!