Näin joulun aikaan olen lukenut useampia postauksia ihmisten erilaisista jouluperinteistä ja tavoista. Yksi asia minut pysäytti äitinä useampaan otteeseen ajattelemaan omaa ajatusmaailmaani ja käyttäytymistäni jouluna. Lahjat. Minulle tulee erittäin harvoin "paska äiti-fiilis" mutta nyt se ei ainakaan kaukana ole ollut. Useampi äiti kun hehkutti sitä kuinka heidän joulunsa kirkkain tähti on läheisyys, yhdessä oleminen ja kiireettömyys eivätkä he käsittäneet materialistista onnea ja varsinkaan sen tuputtamista lapsille. Pah ja pyh sanon minä! Tai en sano ääneen mutta hiljaa mielessäni ajattelen. Olenko jotenkin huonompi kun ostin paljon lahjoja ja vielä mokoma nautin siitä kun lapsi kiljuu niitä avatessaan?

Vaikka näämmekin sukulaisia paljon jouluna ja kokoonnumme yhteen kuten aina lapsuudestani asti, ovat lahjat mielestäni silti hyvin oleellinen osa lapsen joulua. Toki läheiset ihmiset tekevät joulun mutta kyllä siihen lahjatkin kuuluvat! Muistan omasta lapsuudestani miten kauan joulupukkia odotettiin ja miten olin iloinen uusista leluista joilla leikkiä vaikka niitä löytyi ennestäänkin. Vielä silloinkin kun tiesin ettei pukkia oikeasti ole olemassa, olivat lahjat joulun kohokohta.

Vielä näin aikuisenakin minun joulussani lahjat ovat suuressa osassa jouluani. Minusta on ihanaa ostaa lahjoja sukulaisille ja ystäville. Ei sen tarvitse olla mitään kallista tai ihmeellistä mutta jotain kuitenkin, juuri sille tärkeälle ihmiselle. Jos saan itse lahjan josta näkee että antaja on todella ajatellut minua, saa se minut iloiseksi. Muistan vuosien takaa ihanan puisen serkkutytön tekemän enkelin jonka sain, se oli aivan ihana! Siskoni tekemät eripari säärystimet...voih! Mieheni ostamat korut puen ylle ylpeänä...

"Miksi lapselle pitää antaa paljon lahjoja? En ostanut mitään koska isovanhemmat ostavat kuitenkin jotain. Ei lapsi tarvinnut mitään niin en ostanut. Tavara ei tuo onnea. Lapsi sai juuri leluja synttäreillään siksi en ostanut mitään, kummit ostavat lahjan joulupukin konttiin. Kotona on muutenkin paljon tavaraa, ei kiitos mitään lisää enää. En voi sietää ääntä pitäviä tai vilkkuvia vekottimia, ei lapsi niillä kauaa leiki kuitenkaan! Kirja luetaan kerran tai kaksi, samoin elokuvat. Voidaan ihan hyvin katsoa se kerran Netflixistä."

Minä ainakin tiesin monen monta asiaa mistä oma lapseni tykkää, mistä pitäisi ja mitä haluaisi. Uskon että jokainen lapsi on kiinnostunut jostain tai pitää jostakin. Jos ei niin sitä suuremmalla syyllä koittaisin ottaa selvää mikä se jokin on. Enkä nyt tietenkään tarkoita että kaikki pitäisi saada, ei tietenkään pidä. Jos talo on täynnä tavaraa (kuten meilläkin on) niin voi ottaa vaikka sellaisen käytännön että kun taloon tuodaan yksi tavara niin toinen lähtee, myös jouluna. Meillä esimerkiksi vaatteet lähtevät kiertoon ja lelut joilla ei enää leikitä voi myydä tai lahjoittaa kirpputoreille tai tuttavien lapsille. Joulun alla on myös paljon erilaisia keräyksiä vähävaraisille lapsiperheille joihin voi laittaa omaa tarpeetonta mutta siistiä tavaraa eteenpäin. Ennen joulua tehdään "kaappitarkastus"  jolloin tarpeeton lähtee eteenpäin ja katsotaan tarkemmin mitä tarpeellista voisi hankkia pukin konttiin. Joskus on myös kiva kun jokin lelu on laitettu toviksi kaappiin pois silmistä ja se otetaan esiin niin on kuin sitä ei olisi ennen ollutkaan ja "uutuuden viehätys" löytyy myös sillä tavoin.

Uskon että oma asenteeni lahjoihin juontuu omasta lapsuudestani. Me emme todellakaan lapsena saaneet kaikkea mitä halusimme ja opimme jo pienenä ettei raha kasva puussa. Tällä en tietenkään tarkoita että olisi kyse rahasta jos lapselle ei haluta ostaa lahjoja jouluna, blogipostauksissa on painotettu kyllä tarkkaan ettei kukaan vaan näe asia niin koska siitä ei missään nimessä ole kyse.

Meidän kotona ei ollut tapana että esimerkiksi leluja sai mukaan tavallisella kauppareissulla tai vaan koska halusi. Jos jotain erityistä halusi niin piti odottaa synttäreihin tai juurikin jouluun. Silloin sitten yleensä sai, ei aina. Haluan myös painottaa ettei minun lapsuudessani tai nuoruudessani lahjat olleet läppäreitä, mopoautoja tai lähemmäs tuhannen euron älypuhelimia vaan esimerkiksi uusi Nintendopeli tai puhuva pehmolelu. Silti.

Meillä oli kotona paljon leluja joilla leikkiä ja minulla onkin jäänyt ihana muistikuva siitä lapsuudessani että kotona oli aina kivat leikit muutaman vuoden nuoremman Petra-siskon tai kavereiden kanssa, oli leluja millä leikkiä. Toki lapsi voi leikkiä kivaa leikkiä vaikka käpylehmillä mutta kyllähän erilaiset lelut ruokkivat mielikuvitusta ja voivat muutenkin olla monella tapaa kehittäviä. Nyt en tarkoita niitä leluja missä napista painamalla lelu tekee kaikki temput taivaan ja maan väliltä. Tarkoitan esimerkiksi erilaisia rakennuspalikoita, muovailumassoja, askarteluvälineitä, kirjoja jne.

Itse ostan Liljalle paljon leluja kirpputoreilta. Ostan jos uskon Liljan ilahtuvan kyseisestä lelusta ja että sillä tulee leikittyä. Tästä esimerkkinä vaikkapa Titi-Nallepehmolelut, hahmoja joista tyttö tykkää. Ostan myös leluja joissa on Liljalle haastetta kuten palapelit. Kannan kirppikseltä kotiin myös leluja joilla voi rakentaa mukavaa mielikuvitusleikkiä kuten esimerkiksi nukkeja ja astioita kotileikkiin. Jouluna pukin konttiin päätyivät sitten samankaltaiset jutut mutta "astetta kivempina" ja uusina...esimerkiksi ostetaan niitä lempikirjoja Maisa-hiirestä ja juuri se tietty nukke sieltä kaupan hyllyltä.

Itse kiinnittäisin enemmän huomiota yleensäkin siihen mitä lahjoja ostetaan eikä siihen montako lahjaa ostetaan. Itseäni joskus mietityttää jos ala-asteelaisella on satojen eurojen älypuhelin pukin kontissa tai järkkärikamera jolla otetaan kuvia vain instaan tai naamakirjaan.

Toisaalta vanhemman rooli ei ole helppo varsinkaan nykypäivänä. Vanhemmat ovat yhä useammin ulapalla erilaisista laitteista joita yhä nuoremmat hamuavat myös pukin konttiin. Tulee vain mykkäkoulua ja ovien paiskontaa kun nuori koettaa selventää kelkasta pudonneelle äidilleen miksi "ihan hyvän" simpukkapuhelimen tilalle pitäisi saada iPhone 6. Kun nuori kertoo ominaisuuksista ja eroista ei äiti ymmärrä tuota vierasta kieltä alkuunkaan. Mistä lähtien tekstiviestit ja tavalliset puhelut eivät enää ole riittäneet? Juurihan tuo digipokkarikin vasta saatiin loppuun maksettua Hobby Hallille ja nyt ei kelpaa. Vastaukseksi  "äiti on taas vähän nolo". Äidin on ehkä vaikea väittää vastaan koska ei osaa perustella miksi jokin edullisempi puhelin olisi parempi tai miksei joitain toimintoja tarvita. Toki jos kompromissi on se että puhelimella ei tarvitse kuin soittaa ja vastata niin ei ole paljon keskusteltavaakaan. Saa nähdä kuinka tuo tyttö meitä teininä pyörittääkään?

Lapset vetoavat usein siihen että "kaverillakin on". Vanhemmat vastaavat että "antaa olla vaan mutta sulla ei ole eikä tule". Ymmärrän tavallaan senkin näkökulman että kaikkea ei voi saada, ei tarvitse saada eikä pidäkään saada vain siksi että jollain toisellakin on. Toisella olkapäälläni istuu myös se pieni kaveri joka huutaa että haluatko tosiaan että juuri SINUN lapsesi on se joka ei tiedä mitään tietokonepelien maailmasta tai kännykkäsovelluksista? Se ainoa jolla ei ole Elsa-mekkoa kevätjuhlissa? Lasta ei hirveästi auta kun äitisano ettei tarvitse olla samanlainen kuin kaikki muut tai olla kaikkea mitä toisillakin on. Tottahan se on muttei auta sinä hetkessä.

Muistan itse teini-ikäisenä kuinka kova pala oli kun kaverit ostivat sadan euron Miss Sixtyjä viikonlopun bileisiin eikä itsellä tullut mieleen edes kysyä koska satasta yhtiin housuihin tuskin olisi herunutkaan. Toisaalta olin myös oman tieni angstaileva vastarannankiiski enkä ehkä olisi luopunutkaan kotoisista lökäpökistäni. Tunsin kuitenkin olevani ulkopuolinen ja pikkuhiljaa kaveripiiri muuttuikin, jälkeenpäin ajateltuna hyvä niin vaikka jäljet se jätti, tyttöporukassa tyypit saattavat olla erittäin ilkeitä ja inhottavia toisilleen. Enkä nyt tarkoita vaan sitä että mun olisi pitänyt pitää samanlaisia housuja kuin toisilla, tässäpä muuten hyvä aihe toiseen postaukseen, kiusaaminen.

Mutta ajatuksenvirtani taas juoksee asiasta toiseen joten palataan jouluun! Minulle ihaninta tässä joulussa oli nähdä Liljan ilo ja hymyt. Lilja nautti kun näki läheisiä: mummuja, varapappoja, setiä ja tätejä, isomummoa ja muita tärkeitä ihmisiä. He ovat sille pienelle lapselle korvaamattoman tärkeitä ja rakkaita. Hyvänä kakkosena tulivat lahjat. Niitä ilon kiljahduksia ja hymyjä todistaessani en katunut hetkeäkään shoppailuseikkailujani. "Äiti kato!!! Äiti ihana!! Oi kato äiti!!" Ja minähän katsoin ja pyyhin vaivihkaa silmänurkkiani.

Toisen ilosta tulee aikuisen hyvä mieli. Kun katsoin Eetua kun Eetu katsoi lapsiaan. Olin onnellinen, iloinen ja täynnä joulumieltä. Miten paljon minulla oli kaikkea sitä mitä ei rahalla saa. Niin, ehkä kukaan ei ole oikeassa tai väärässä kun puhutaan lahjoista. Jokainen vain ajattelee asian omalta kantiltaan, omia kokemuksiaan ja näkökulmiaan hyväksi käyttäen. Minusta on yhtä hyvä idea ostaa aina lapselle esimerkiksi vain yksi hyvä lahja, mikäs siinä jos niin on tapana, meillä ei ole. Vaikka Lilja saa paljon lahjoja en usko että hänestä kasvaa millään tasolla vähemmän empaattista tai enemmän materialistista ihmistä. Hän saa myös silti paljon läheisyyttä ja rakkautta, myös jouluna. Ei ole oikeaa tai väärää, on vain itselle sopivia ja vähemmän sopivia tapoja ja käytäntöjä. Onneksi se on hyvä niin, eikö?

Lilja avaa paketteja:

IMG_8527%20%282%29.jpg

Venni avaa paketteja:

IMG_8540%20%282%29.jpg

Muovailumassan testailua. Tehtiin molemmat omat kilpikonnat:

IMG_8560.jpg

...ja lumiukkoja!

IMG_8570.jpg

Vennin:

IMG_8574.jpg

IMG_8619.jpg

IMG_8625.jpg

IMG_8624.jpg

Vissiin pukin muori oli ommellut Liljan nukeille vaatteita:

IMG_8580.jpg

Muumien väripeli oli menestys, kiitos pukki!

IMG_8594.jpg

Minä sain ihanan Myy-purkin muumikokoelmaani:

IMG_8597.jpg

...ja pääsen hierojalle!

IMG_8627.jpg

Atlas sai luita ja leluja:

IMG_8598.jpg