Mitäkö mietin. Mietin kulunutta vuotta, se oli aikamoinen! 

Vuosi alkoi jännittämällä onko meillä pian kaksi tyttöä kotona vai yksi kotona ja toinen vain sydämessä ja muistoissa. Sain olla 15vrk äiti kahdelle ihanalle, täydelliselle tyttärelle. Jännittäviä, ikimuistoisia, ihania hetkiä..pelkoa, kiitollisuutta.
Oma lapseni kuoli käsiini, hautajaiset. Elli-enkelini.

Atlas. Tuo raivostuttavan sosiaalinen, hellyyttävä jättiläinen, tuli osaksi meidän perhettä ja on antanut minulle paljon iloa, naurua ja harmaita hiuksia, kuolapusuja unohtamatta.

Venni. Pieni Jätkänpätkä toi mukanaan palan taivasta, lohtua ja rakkautta syvää. Raskaus oli henkisesti raskas ja kuormittava, loppua kohti myös fyysisesti. Jännitysmomenteilta emme säästyneet mutta saimme suloisen poikamme kotiin. Nyt tosin jännäämme osastolla onko huolemme syy suuri vai pieni. Äitiä ahdistaa pelkkä sairaalan näkeminenkin ja itku on herkässä. Kaikki menee varmasti hyvin mutta äiti alkaa olla väsynyt huoleen.

Tänä vuonna olen haudannut neljä läheistäni. Saanut ihanan siskon tytön, Sinnan osaksi elämäämme. Kaveripariskunta sai vauvan, ihanaa. Elämä jatkuu.

Lilja. Pimu on oppinut puhumaan kuin papupata. Osaa tehdä vaikka mitä ja on kiinnostunut kaikesta mahdollisesta. Rakastan tuota pientä neitiä niin paljon ettei sille ole sanoja. Onneksi minulla on tuo tylleröinen!

Eetu. Ilman en olisi enää järjissäni. Yhdessä vahvempia kuin koskaan. Vuosi on osoittanut että ollaan luotuja toisillemme. Kertaakaan usko toisiimme tai meihin ei ole horjunut, päinvastoin.

Muutenkin vuosi on ollut erityinen, iloineen ja suruineen. Olen saanut tutustua lukuisiin uusiin ihmisiin, kiitos <3
Osa ihmisistä on pudonnut matkastamme mutta tärkeimmät ovat pysyneet kyydissä. 

Sydämeni pohjasta toivottelen onnea uudelle vuodelle ja samalla haaveilen myös tasaisempaa vuotta omalle perheelleni.