Kun Lilja syntyi niin odotin kovasti että päästään yhdessä touhuamaan erilaisten harrastusten pariin oman jaksamiseni ja tytön kiinnostuksen mukaan.

Me aloitettiin vauvauinnissa paikallisessa uimahallissa heti kun se oli mahdollista. Käytiin koko perheen voimin ja se olikin mukavaa juuri siitä syystä että se oli meidän yhteinen kiva juttu joka toistui joka viikko. Ihan pienen vauvan kanssa nuo harrastusmahdollisuudet tuntuivat muutenkin melko vähäisiltä niin tämä vaikutti hyvältä vaihtoehdolta. Tyttö tykkäsi kovasti pulikoinnista mutta kuukausien myötä me vanhemmat ehkä vähän kyllästyimme koska lähes poikkeuksetta allas oli tupaten täynnä perheitä emmekä välttämättä edes saaneet vaihtaa sanaakaan vetäjien kanssa, saati että olisimme saaneet yksilöllistä ohjausta. Minä olin myös alkuun kovin arka sukellus yms. asioissa ja välillä koin olevani ihan luuseri, olisin kaivannut enemmän rohkaisuja mutta väentungoksen takia ohjaajien oli varmasti mahdotonta huomioida kaikkien yksilölliset tarpeet. Iskän ja Liljan yhteistyö toimi mutkattomasti altaassa. Vauvakin varmasti aisti minun epäröintini.

Maksoimme jokaisesta uintikerrasta muistaakseni sen 15e ja aikaa altaassa oli max 30min. Tiedän että joissain paikoissa tuo vauvauinti on vielä kalliimpaa. Tietenkään pieni vauva ei kauempaa jaksaisikaan. Meitä vaivasivat myös muutamat flunssat ja korvatulehdus joten taukoja uintiin tuli niidenkin takia. Uintia en silti yhdistäisi millään tavalla näihin pieniin sairasteluihin.

Luovuimme vähin äänin vauvauinnista ja jatkoimme omin päin uimahallissa käyntiä. Tyttö tykkää edelleen kovasti vedestä. Kylvyssä käydään lotraamassa oikeastaan jokainen ilta ja kylpylät ovat ihanimpia asioita maan päällä. Oli siitä vauvauinnista siinä mielessä varmasti ihan konkreettistakin hyötyä. Kylpytouhut ovat edelleen aika isi-painotteisia mutta kun päivät ollaan pääsääntöisesti äidin kanssa niin nään sen vain hyvänä asiana. Muistan myös että itse arkailin pienenä tukanpesua, veden alle menoa jne. ja Liljan kanssa ei kyllä ole näissä mitään ongelmia. Toki lapsi voi tottua ihan normaalisti veteen vaikkei vauvauinnissa kävisikään. Millaisia kokemuksia sinulla on vauvauinnista? Nyt kun pikkuveli on tulollaan niin mietin taas pitäisikö kuitenkin käydä ainakin jonkin aikaa...?

Kävimme Liljan kanssa pienenä myös paikallisella kuntokeskuksella yhdessä sellaisessa äiti-lapsi jumpassa. Se oli tosi hyvä keino saada itseä vähän fyysisesti kuntoon ja samalla tytön kanssa tuli lähdettyä kotoa "ihmisten ilmoille". Likka näki toisia pikkuihmisiä ja äiti toisia vanhempia. Tuo sosiaalinen puolin on todellakin vähintään yhtä tärkeää kuin yhdessä tekeminen ja itse harrastaminen. Kun aikataulut nukkumisien ja syömisien kanssa menivät aina pahasti päällekäin, jäi tuo kiva jumppa tuokio pikkuhiljaa pois kuvioista. Kävimme myöhemmin uudelleen kokeilemassa mutta Lilja oli jo liian iso jumppakaveri tuohon tarkoitukseen mutta liian pieni "liikkakakerhoon" yksin jätettäväksi että olisin itse käynyt jumpalla. Tarkoitus oli muutenkin saada jotai  yhteistä tekemistä.

Aloitimme muskarin noin vuoden iässä, hintaa 80e per lukukausi. Molemmat tykkäsimme kovasti ja parin viikon päästä jatkamme taas siellä käyntiä kesäloman jälkeen. Ainoa miinus pitkistä loma-ajoista niin joulun kuin kesänkin ympärillä. Lukukaudet ovat todella lyhyitä ja mieluummin kävisimme tuolla ilman niin pitkiä katkoja. Lilja tykkää kun on ohjattuja laululeikkejä ja välillä huoneessa mennään vapaasti musiikin tahdissa. Soittimet, huivit ja värivarjot tuovat ihanaa ekstramaustetta pienen ihmisen kokemusmaailmaan. Rytmit muistuvat mieleen vielä kotonakin ja tutut laulut kulkevat arjessa vapaapäivinäkin. Samanikäiset lapset ja toisten huomioiminen on kiva aloittaa näin pieninä sykäyksinä kun Lilja muuten on kotihoidossa. Leikkipuistot siihen kaveriksi niin viikossa on jo kivasti touhua missä oppii olemaan toistenkin lasten kanssa. Lilja on persoonaltaan kovin sosiaalinen ja menevä ja tykkää kaikista erilaisista touhuista ja toisista lapsista. En kuitenkaan halua häntä päiväkotiin laittaa koska ei ole välttämätöntä tarvetta. Näillä pienillä harrastusjutuilla saadaan kuitenkin kivasti sitä Liljan kaipaamaa sosiaalista aktiviteettia.Tai no en tiedä osaako vielä niinkään kaivata mutta nauttii.

Tällä viikolla aloitimme myös seurakunnan perhekerhossa yhdessä. Mietin että se olisi sellainen kiva harrastus meille arkeen mihin voisi tulevan vauvakin sitten ottaa mukaan. Muskari jää kuitenkin minun ja Liljan kahdenkeskeiseksi touhuksi mikä on mielestäni kovin tärkeää.

Olen aimmin itse ollut vetämässä noita samaisia perhekerhoja työparin kanssa joten tiesin suurinpiirtein mitä odottaa. Olin kuitenkin todella positiivisesti yllättynyt ja Lilja tykkäsi aivan valtavasti. Paikalla oli useita perheitä ja paljon eri ikäisiä lapsia vauvasta ehkä noin eskari-ikäisiin asti. Miehiäkin oli, hienoa! Ja vielä ilman niitä äitejä eli tuskin heitä oli paikalle pakotettu ;)

Alkuun oli ns.pikkukirkko jota ei kuulema ole joka kerta ja halutessaan siihen ei olisi tarvinnut osallistua. Lauluja, näytelmä, Lilja tykkäsi.

Sitten oli vapaata leikkiä ja seurustelua. Lattialla oli monia laatikoita erilaisia leluja ja Lilja oli ihan tohkeissaan muiden seassa touhuamassa. Värityskuvakin valmistui äidille käden käänteessä. Minä rupattelin toisten vanhempien ja lastenohjaajien kanssa niitä näitä ja tarkoituksella annoin Liljan touhuilla ilman äitiä.

Syyslukukaudella on luvassa erilaisia juttuja kuten askartelua ja vaate-esittelijän vierailu! Tosi kivaa! Perhekerhon puolesta on myös lasten valokuvaus. Perhekerho on maksuton, myös meille jotka emme kuulu  kyseiseen seurakuntaan. Kirkkoon kuulumattomuutta ei mitenkään tuolla tarvitse kertoa(ei kysellä) eikä sillä ole mitään merkitystä mihin uskontokuntaan kuulut tai et kuulu, kaikki ovat tasapuolisesti tervetulleita! Kerhon lastenohjaajat olivat oikein mukavia, hauskoja ja iloisia tavallisia aikuisia, ei mitään nutturapäisiä tiukkiksia.

Minulle oli yllätys miten ihanat tarjottavatkin perhekerhon puolesta oli saatavilla. Oli puuroa, kiisseliä, erilaisia leipiä, keksejä ja mehua sekä kahvia. Sosepurkkejakin oli vauvoille. Näistä oli vapaaehtoinen maksu ja tuotto meni hyvään tarkoitukseen. Osalle tämä oli aamupala, toisille lounas. Kenenkään ei siis tarvinnut ainakaan jättää ruokailun päällekkäisyyden takia tulematta, kätevää! Kuulema toisinaan tarjolla on myös lämmin ruoka mutta siitä peritään pieni maksu. Uskon että se on kuitenkin ihanaa luksusta monelle vanhemmalle kun pääsee valmiiseen pöytään, mielellään siitä hiukan maksaakin! Liljalle maistui ruoka oikein hyvin kun katsoi toisista mallia ja onhan se ruoka aina "parempaa kun syö muualla kuin omassa pöydässä"? 

Minusta tuntui että Lilja kasvoi tuolla kerhossa ihan isoksi tytöksi. Potallekin piti päästä vaikkei sinne yleensä mitään kotona vielä tee vaikka välillä käykin siinä kääntymässä. Ensi viikon kerhoa odotellaan jo innolla ja tästä otamme ehdottomasti tavan myös silloin kun vauvakin on talossa! Millaisissa perhekerhoissa te käytte?

Tykkäättekö käydä lastenne kanssa yhdessä harrastamassa? Mitä te harrastatte? Missä iässä lapsenne on alkaneet harrastaa yksin? Esimerkiksi joukkuelajit kuten nappulajalkapallo? Soittimet kuten vaikkapa pianotunnit?

Saa nähdä mistä harrastuksista Lilja myöhemmin innostuu. Voisin kuvitella hänet yhtä hyvin juoksemaan pallon perään kuin taituroimaan viulu kädessä. Sen ole päättänyt että kokeilla saa kaikkia erilaisia juttuja mitä vaan haluaa mutta pakko ei ole harrastaa jos ei tunnu mieluisalta.

Itse ravasin lapsena paljon erilaisissa harrastuksissa mutta ne aina pikkuhiljaa jäivät. Muistan myös että joidenkin kavereiden oli pakko jatkaa harrastusta vaikka se ei ollut lapsen oma tahto. Mielestäni se ei enää silloin oikein palvele tarkoitusta. Oliko siinäkään järkeä että kaveri piilotteli kaupungilla vanhempiaan harkkojen ajan ja vanhemmat maksoivat kallista harrastusta? Nään itse harrastuksen vapaa-ajan mielekkäänä ja järkevänä tekemisenä josta lapsi saa onnistumisen kokemuksia. Entä sinä?

Toisaalta olisin myös toivonut että vanhempani olisivat kuitenkin jossain määrin enemmän kannustaneet jatkamaan harrastusten parissa koska pahimman teini-iän jälkeen tuntui vähän surulliselta kun harrastukset olivat päättyneet eikä ollut oikein mitään "omaa juttua". Olin hiukan kateellinen heille jotka olivat jatkaneet koripalloa ja pelasivat nyt menestyksekkäästi tai heille jotka osasivat nyt soittaa "mitä vaan" jollain soittimella. Toisaalta olen myös huomannut että he jotka pakotettiin harrastusta jatkamaan vasten omaa tahtoaan eivät hekään enää täysi-ikäisinä harrastaneet.

Mitä mieltä olette siitä melko yleisestä ilmiöstä että jos nykypäivänä lapsi harrastaa joukkueessa niin vanhempienkin täytyy harrastaa? Tarkoitan sitä että esimerkiksi ryhmäliikuntaa harrastaessa (koripallo, jalkapallo, jääkiekko noin esimerkiksi) oletetaan että vanhemmat ovat valmiita osallistumaan lapsensa kaikkiin pelijärjestelyihin, talkoisiin ja turnauksiin? Mitäs jos vanhempia ei kiinnosta mutta lapsi saisi kyllä muuten harrastaa? Pitäisikö kiinnostaa? Itse ajattelen niin että jos Lilja käy esimerkiksi lätkätreeneissä niin menen peleihin siksi että se on Liljalle tärkeää. Mielelläni myös varmasti osallistuisin porukan talkoisiin mutta en kuitenkaan todennäköisesti olisi valmis ravaamaan harrastuksen takia ympäri Suomea harva se kuukausi tai viikko. Nyt ainakin siltä tuntuu. Se että lapsi harrastaa ei mielestäni tarkoita sitä että vanhemmankin täytyy käyttää vapaa-aikansa saman lajin parissa, ellei itse halua! Vai kuuluuko se tänä päivänä "pakettiin"? On niitä aktiivisia vanhempia jotka haluavat osallistua kaikkeen mutta mielestäni pitää muistaa että joissain perheissä on paljon lapsia eikä ole mahdollista ravata yhden lapsen harrastusjutuissa mukana. Vai pitääkö sitä sitten vaan jotenkin kyetä suunnittelemaan vapaa-aika lasten harrastusten mukaan ja omat mahdolliset harrastukset on jätettävä eläkepäiviin? Pitääkö lapselta kieltää harrastus jos se vaatii vanhempien sitoutumisen samaan toimintaan? Toisella perheellä voi vanhemmilla olla esimerkiksi paljon töitä eikä aika riitä vaikka halua olisi?

Kuulisin mielelläni kokemuksia teiltä keillä niitä on :)